Elokuinen Tukholma

7.10.17

Tiedän, että olen ihan todella myöhässä tämän postauksen kanssa, mutta se ei haittaa ollenkaan. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, enkä aio tosiaan ottaa blogista stressiä nyt kun sitä on elämässä muutenkin ihan tarpeeksi.

Nyt siis ajattelin kertoa hivenen meidän YKP:läisten pikkuporukan reissusta Tukholmaan. Menimme siis katsomaan kesää kaupungissa viettänyttä ystäväämme ja pääsimme samalla reissaamaan yhdessä. Matka oli aikamoinen rutistus ja sisälsi matkustamista bussilla, junalla, laivalla ja lentokoneella, mikä verotti varmasti jokaisen matkalaisen voimia, mutta hauskaa oli. Tällä porukalla voisi lähteä reissaamaan toistekin!

Menimme tosiaan laivalla Tukholmaan, saavuimme kaupunkiin ihan liian aikaisin aamulla ja menimme Starbucksiin juomaan kahvia ja kuluttamaan aikaa. Pitkällisten vaiheiden jälkeen pääsimme Airbnb-asunnollemme ja otimme lepiä muutaman tunnin, minkä jälkeen menimme syömään Hermans Trädgårdcaféen kasvisbuffettia. Ruoan jälkeen tutkailimme kaupunkia ja tsekkasimme kuninkaanlinnan ja kiersimme vanhaa kaupunkia. Ihan älyttömän pitkän päivän päätteeksi menimme kaupan kautta asunnollemme ja juttelimme pitkään. Ihanan rauhallinen päätös pitkälle päivälle.

Sunnuntaina kävimme tutkailemassa Kungsträdgårdenia ja kävimme syömässä wok-ravintolassa. Sen jälkeen tankattiin kunnon sokeriähkyt Espresso Housessa, minkä jälkeen oli jo aika lähteä lentokentälle. Lensimme sitten Helsinkiin ja sieltä palasimme bussilla Jyväskylään. Tiivis kolmen päivän reissu oli siis kyseessä!

Seuraavaksi tarjolla kuvapläjäys reissultamme, olkaatte niin hyvät!



Sellainen reissu oli se! Palataan taas piakkoin asiaan!

2 kommenttia:

  1. Tukholmassa pitäisi kyl päästä joskus ajan kanssa käymään. Kivalta näyttää teidän reissu!:)

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground