Kesäkuun positiiviset

3.7.17

Tällä kertaa olen melko lailla ajoissa katsastamassa edellisen kuukauden posiitivisia juttuja, jes! Nyt siis kerrataan muutaman kuvan kanssa, mitä kaikkea kivaa kesäkuussa oikein tapahtuikaan.


Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli kolea ja kylmä, mutta juhlamieltä riitti, kun oli Antin pikkuveljen Ekin lakkiaisten aika. Juhlissa söin hyvin ja juttelin ihmisten kanssa, oli oikein mukavaa!


Seuraavana viikonloppua lähdin Antin ja Miron kanssa reissuun. Suuntasimme Tampereelle, jossa kävimme Antin serkun suloisen tyttövauvan nimiäisissä. Illalla söimme grilliruokaa Antin toisen serkun luona ja menimme vielä moikkamaan paria kaveria Kangasalle.


Juhannuksena aika kului mökkeillen, luonnonpuistossa retkeillen, hyvin syöden ja Pielavedellä käydessä. Olin vielä vähän kipeänä, joten piti myös nukkua aika paljon, joten oli ihan rentouttavat juhlapäivät.


Laitoin kaikki harvat kännykällä otetut julkaisukelpoiset kuvat tällaiseen kollaasiin. Ensimmäinen päivä olin Jyväskylässä käymässä spirometriassa YHTS:llä ja samalla kävin ostamassa H&M:ltä nahkatakin lakkiaisjuhlia varten. Töitä kesäkuussa tuli tehtyä ja otettiin minulle uusi pakinakuva. ☂ Tampereen reissulla ehdin tavata myös Jennyä ja Siniä, meidän blogitiimin ihania tyttöjä.
☂ Täällä blogin puolella en ole vielä päässytkään hehkuttamaan, mutta ostin uuden ihanan putken. Tamron 17-50mm f2.8 ihastuttaa nyt minua ja tuo uutta kuvausintoa. Ihana ihana juttu, että on taas kunnon perusputki, kun entinen alkoi jo vedellä ihan viimeisiään. Seuraavassa postauksessa näette tällä putkella näpättyjä otoksia! ☂

Mitä kaikkea kivaa sinun kesäkuuhusi kuului?

2 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo laittaa kännykkäkuviakin postaukseen! Mulla on vähän itellä ikävä kans niitä vanhoja ig-postauksia. Jostain syystä ne on niitä kaikista tunnelmallisimpia ja niitä mistä arki välittyy suloisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans ig-kuvapostauksista! :) Näihin postauksiin on kyllä kiva lisäillä näitä kännykkäkuviakin!

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground