Meikkijuttuja

16.8.17

Bongasin jonkin aikaa sitten paristakin blogista postauksen, jossa vastaillaan meikkaukseen liittyviin kysymyksiin. Tykkäsin postauksesta kovasti, joten päätinpä sitten itsekin raapustella vastaukset näihin kysymyksiin. Minähän tosiaan olen tässä viime aikoina yrittänyt siirtyä luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, joillain osa-alueilla se on onnistunut paremmalla menestyksellä, joissain jutuissa vähän epäonnisemmin. Tämä tällaisena taustatietona tähän alkuun!

1. Minkä sävyinen huulipuna sopii sinulle parhaiten? Entä huonoiten? 
Kirkkaanpunainen! Tykkään vaan eniten kunnon perinteisistä punahuulista. Oranssin sävyt ja ihan vaalean pinkit ei oikein käy minulle. Toisaalta en ole kokeillutkaan esimerkiksi vihreitä tai sinisiä huulia, mutta lottoaisin, ettei ne kovin hyviltä minulla näyttäisi. 

2. Millä levität meikkivoiteesi?
Tällä hetkellä Berliinistä ostetulla dm:n feikillä beauty blenderillä. Sitä ennen Ebaysta tilatuilla halpisblendereillä. En osaa enää käyttää muunlaisia välineitä meikkivoiteen levittämiseen!

3. Teetkö ensin silmämeikin vai meikkipohjan?
Laitan meikkivoiteen aina ensin. Joskus kun oikein rähmäkäpälänä meikkaan, luomiväriä varisee poskille meikkipohjan päälle ja sitten ärsyttää. Yleensä en kuitenkaan enää varistele silmämeikkiä, joten tämä järjestys yleensä toimii!

4. Mainitse kolme suosikkimeikkibrändiäsi. Miksi juuri ne ovat suosikkejasi?
Ensinnä Lavera ja Boho ja vielä hetki sitten olisin listannut kolmanneksi NYX:n, mutta etsin juuri lisätietoa aiheesta tätä postausta varten ja järkytyksekseni selvisi, että NYX Cosmetics on nykyisin L’Oréalin omistuksessa. Eli vaikka NYX:n tuotteet itsessään ovat cruelty free -merkittyjä, rahat lopulta päätyvät emoyhtiölle, joka käyttää eläinkokeita. NYX:hän ei tietenkään ole luonnonkosmetiikkamerkki, mutta tuon cruelty free -merkinnän takia olen joitakin heidän tuotteitaan kuitenkin ostanut. Enpä taida kuitenkaan enää uusia tuotteita ostaa. YHYY. Tulisipahan sitten siirryttyä viimein ihan täysin luonnonkosmetikkaan uusien kosmetiikkatuotteiden osalta. Hyvän ja vielä ihan kohtuullisen hintaisen luonnonkosmetiikan meikkivoiteen löytäminen vain on ihan hirvittävän hankalaa. Vinkkejä saa antaa! Kolmanneksi merkiksi voisin mainita sitten vaikkapa Benecosin. Perusteluina tässä tosiaan cruelty free -merkintä ja luonnolliset ainesosat!

5. Kumman valitset: voimakkaan silmämeikin ja kevyesti meikatut huulet vai räväkästi meikatut huulet ja kevyen silmämeikin?
Äh, mieluiten valitsisin molemmat voimakkaana, mutta jos noista pitää jompikumpi valita niin voimakas silmämeikki ja kevyesti meikatut huulet, koska arkisin ei aina tule kyllä laitettua huulipunaa ollenkaan, vaikka muuten meikkaisinkin. 

6. Onko sinulla jokin "luottomeikki", jonka tiedät aina onnistuvan ja joka näyttää aina hyvältä?
Olen kehittänyt omanlaiseni meikin ruskealla luomivärillä, cat eye- rajauksilla, melko tummilla kulmilla ja punaisilla huulilla. Jos meikkaan, teen yleensä tällaisen meikin. Joskus arkena saattaa joku osa jäädä tekemättä, mutta perusidea on aina sama.

7. Suosikkiluomiväripalettisi tai yksittäinen luomiväri?
Tällä hetkellä käytän Benecosin palettia, jossa on neljä erilaista ruskean sävyä ja siitä olen tykännyt kovasti. Mitään sen kummempaa suosikkia en osaa sanoa!

8. Korjailetko meikkiäsi yleensä päivän aikana?
Vähän vaihtelee. Jos olen pitkän päivän liikkeellä ja illalla lähdössä vielä jonnekin, niin yleensä tulee korjailtua. Lisäksi luonnonkosmetiikka saattaa olla vähän hankalaa ja jotkin tuotteet saattaa sottautua kasvoilla helposti, joten välillä pitää pyyhkiä levinneitä juttuja pois.

9. Käytätkö meikinpohjustusvoidetta?
Täytyy myöntää että en. On kyllä viime aikoina ollut kovasti mielessä metsästää ensimmäinen luonnonkosmetiikan meikinpohjustusvoide, mutta olen aika pihi tällä hetkellä meikkien suhteen, joten ei ole tullut vielä hommattua, kun ilmankin kuitenkin pärjää. Katsellaan, josko piakkoin raaskisin sellaisen ostaa!

10. Kuinka kauan aikaa sinulla menee normaalin arkimeikkisi tekemiseen?
Riippuu vähän, pyrin käyttämään aikaa siihen mahdollisimman vähän. Kyllä siihen se 10-15 minuuttia kuitenkin menee, vaikka kuinka nopea yritän olla. Pitäisi joskus katsoa kellosta tarkka aika.


11. Lisäätkö ripsiväriä myös alaripsiin?
En enää. 

12. Irto-, kivi- vai meikkipuuteri?
Ehdottomasti Laveran kivipuuteri! Sitä ei voi koskaan hehkuttaa liikaa.

13. Kokeiletko mielelläsi uusia meikkityylejä vai pysytteletkö mieluummin tutussa ja turvallisessa?
Pysyttelen kyllä tutussa ja turvallisessa. Välillä olen villi ja käytän eriväristä luomiväriä kuin yleensä. Pitäisi kyllä opetella jotain uusia juttuja. Kulmien meikkaamisessa haluaisin tulla paremmaksi.

14. Ehdottomasti paras tuote kulmien meikkaamiseen?
Tähän on pakko vastata aiemmin kiroamani NYX:n kulmapaletti. Onneksi värejä on vielä paljon jäljellä, eikä tarvitse vielä alkaa metsästää luonnonkosmetiikan kulmavärejä.

15. Kuinka usein peset meikkisiveltimesi?
Kerran muutamassa kuukaudessa. Olen tässä tosi huono, tiedän.

16. Miten arki- ja juhlameikkisi poikkeavat toisistaan?
Ei välttämättä mitenkään, korkeintaan juhlameikkiin käytän enemmän aikaa ja olen huolellisempi.

17. Mielipiteesi nestemäisistä huulipunista?
Oi kyllä! Uusi rakkauteni. Ei mene hampaisiin, eikä muutenkaan tahriudu!

18. Minkä meikkibrändin toivoisit seuraavaksi rantautuvan Suomeen myytäväksi kivijalkaliikkeisiin?
En minä tiedä, olen niin oman tieni kulkija näissä jutuissa. Enemmän luonnonkosmetiikkaa vaan tarjolle!

19. Onko sinulla jokin kipuraja, jota enempää et ole valmis maksamaan mistään yksittäisestä meikkituotteesta?
Kaksikymppiä on aika lailla se raja. Sekin tuntuu paljolta, mutta on pakko saada esimerkiksi Laveran puuteria ja se maksaa sen 16-18 euroa. 

20. Varjostatko kasvojasi? Jos varjostat, millä tuotteilla?
En varjosta. En ole jaksanut lähteä tähän trendiin mukaan.



21. Kiinitätkö valmiin meikin meikinkiinnityssuihkeella?
En, koska yritän pitää meikkaamiseen kuluvan ajan ja rahan jossain aisoissa. Kivahan tuollainen kiinnityssuihke varmasti olisi. Parempi, etten osta ensimmäistäkään, koska sitten varmaan pitäisi olla ostamassa sitä jatkuvasti, haha.

22. Paras sivellin luomivärien häivyttämiseen?
Käytän RealTechniquesin siveltimiä ja ne on ihan hyviä tässäkin.

23. Tykkäätkö meikata muita ihmisiä?
En ole varmaan muita meikannut kuin äitiä joskus kokeilumielessä. En mä osaa.

24. Onko sinulla meikkejä, joita koitat säästellä ja joita käytät siksi vain harvoin?
Enpä oikeastaan mitään tuotetta käytä harvoin säästösyistä.

25. Paras irtoripsimerkki?
En ole aikoihin käyttänyt irtoripsiä. Ei ole oikein mielipidettä tähän asiaan!

26. Suositko luomiväreissä enemmän matta- vai shimmersävyjä?
Molempia! Ehkä enemmän taitaa kuitenkin olla käytössä shimmersävyjä.

27. Voidemainen vai puuterinen poskipuna?
En kyllä käytä poskipunaa ollenkaan. Minulla ei taida tällä hetkellä edes olla yhtäkään poskipunaa.

28. Käykö sinulle koskaan niin että huomaat kotiin päästyäsi valinneesi kaupasta täysin vääränsävyisen meikkivoiteen, peitevoiteen tai muun tuotteen?
Eipä oikeastaan, sillä ihoni on niin vaalea, että voin melkeinpä aika huoletta valita sen kaikkein vaaleimman sävyn. Muutenkin olen niin tarkka kosmetiikan ostamisen kanssa, että valitsen tuotteeni tarkkaan, ettei hutiostoksia synny. Toki niitä huonojakin ostoksia on vuosien varrella tullut tehtyä. Esimerkiksi ostin joskus muinoin Gina Tricotista shimmerisen aurinkopuuterin, mutta enhän minä sitä osannut käyttää alkuunkaan. Onneksi tuli äidillä käyttöön, ettei mennyt ihan hukkaan.

29. Kuinka monta huultenrajauskynää omistat?
Kaksi taitaa löytyä tällä hetkellä, mutta aika harvoin niitä tulee käytettyä.

30. Onko meikkaaminen sinulle pakkopullaa, intohimo vai jotain siltä väliltä?
Jotain siltä väliltä, sillä en todellakaan halua meikkaamisesta tulevan pakkopullaa. Tässä elämässä on paljon pakollisia asioita tehtävänä, mutta meikkaamisesta en sellaista halua. Nyt kesällä, kun olen töissä, pyrin meikkaamaan joka aamu, mutta yliopistolle en todellakaan meikkaa joka päivä, sillä ihan sama, miltä minä näytän kirjapinoihin hautautuneena tai luentosalissa istuessani. Intohimoa en ehkä kuitenkaan tähän koe, sillä en ole tarpeeksi hyvä tai osaa niin paljoa erilaisia juttuja.

Mitä sinä vastaisit näihin kysymyksiin? Meikkaatko päivittäin?

Tiimipostaus | Kateus

5.8.17

Tällä kertaa päätimme blogitiimin tyttöjen kanssa sukeltaa pintaa syvemmälle ja puhua kateudesta. Olen todella innoissani tästä aiheesta, mutta tuntuu hankalalta aloittaa kirjoittaminen, sillä näkökulmia ja pohdittavaa olisi niin paljon. Toisin sanoen kai tästä voisi olettaa, että minulla on paljon kadehdittavaa. En silti sanoisi niinkään.

Kateus on epämiellyttävä tunne, jota koetaan silloin, kun toisella on jotain, mitä itsellä ei ole. Kateuteen liittyy myös halu saada tuota jotakin itselleen, mutta ei välttämättä aina. Epämääräistä katetutta voi aiheuttaa monenlaiset asiat, mutta niitä kateuden kohteita ei välttämättä suoranaisesti haluaisi itselleen. Kateus on tunne siitä, että itsellä on jotain vähemmän tai ihan eri tavalla. Olisi helppo sanoa, että en minä ole koskaan kateellinen. Olen tyytyväinen elämääni, enkä mielessäni havittele sellaisia asioita, joita muilla on ja minulla ei. Mutta se olisi, ei ehkä valehtelua, mutta kaunistelua. Jokainen ihminen kadehtii jotakin. Ei välttämättä ole siitä kovinkaan iloinen ja ehkä häpeääkin tätä tunnettaan, mutta kadehtii silti.


Varsinkin näin sosiaalisen median kultakaudella kateus voi ainakin jossain lievemmässä muodossa olla jokapäiväistä. Kun selaa Instagramin loputonta syötettä, jossa on kaunis kuva toisensa perään, olisi ihme jos ei kokisi jonkinlaista alemmuuden tai tyytymättömyyden tunnetta. Tuo on jossain mahtavilla festareilla viettämässä aurinkoista kesää, tuo on meikannut niin paljon paremmin kuin minä ikinä, miten tuolla on noin paljon ystäviä, miten tuo jaksaa käydä salilla, tuokin on uimassa turkoosissa vedessä.

Blogit ja somet ovat täynnä toisten ihmisten elämää, pääosin kuitenkin siloteltua sellaista. Kukapa ottaisi kuvan Instagramiin, kun makaa päänsäryissään peiton alla tai itkuisista silmistään, kun on riidellyt poikaystävän kanssa tai kun ei saa unta ja pohtii syntyjä syviä. Luin jostain enemmän tai vähemmän uskottavasta nettijulkaisusta tekstin, jossa kerrottiin masennusoireiden ja tyytymättömyyden elämää kohtaan lisääntyneen sosiaalisen median myötä, koska ihmiset vertaavat omia huonoimpia hetkiään somessa esiteltäviin huippuhetkiin. Jos seuraa someissa esimerkiksi lähes tuhatta ihmistä, kai sieltä nyt aina löytyy jonkun hauska hetki, onnistunut meikki, huikea reissu tai täydellinen ruoka-annos. Se ei tarkoita sitä, että kenenkään elämä olisi aina hetkestä toiseen yhtä Instagram-kuvaa, vaikka se selaajan mielestä saattaa siltä alkaa tuntuakin.

Somekateus on varmasti yleistä. Sorrun siihen itsekin blogeja ja Instagramia selatessani. Toisaalta tiedän, että se on erittäin typerää ja joskus minua oikein ärsyttää, kuinka kadehdin toisen ihmisen valokuvaustaitoa, meikkien onnistumista, ruumiinrakennetta tai elämäntilannetta. Meillä kaikilla on omat elämämme ja omat polut kuljettavina. Some paljastaa siitä ehkä yhden prosentin. Me kaikki yhtä lailla heräämme aamulla, menemme kouluun tai töihin, palaamme kotiin, siivoamme, laitamme ruokaa, pesemme hampaamme ja menemme nukkumaan. Sitä se arkielämä suurimmilta osin on. Toki omasta arjestaan voi tehdä tyydyttävää ja kauniimpaa monin eri keinoin ja se on oikein hyvä juttu. Mutta somen merkitys on liian suuri, jos alkaa kokea tärkeänä vain asiat, jotka näyttävät hyvältä fiideissä. Lääkkeeksi somekateuteen määrään vähemmän puhelinta ja enemmän oikean elämän seikkailuja.


Syvempi ja kipeämpi kateus on minulla viime vuosina kohdistunut toisten terveyteen. En kaunistele sitä yhtään, kuinka kadehdin terveitä ihmisiä. Joskus tekisi mieli ravistella heitä ja kertoa, että te ette ymmärrä, kuinka onnekkaita olette. Koska ei terve ihminen ymmärrä arvostaa terveyttään. Siihen ei tarvitse kiinnittää huomiota ennen kuin sen menettää ja se on luonnollista. Siksi välillä raastaa katsoa vierestä, kuinka ihmiset stressaavat lopulta niin turhista asioista ja vaativat itseltään ja elämältään liikaa. Ei kaikessa aina tarvitse olla täydellinen, eikä saavuttaa kuuta taivaalta. Joskus terve ihminen voisi pysähtyä ja nauttia elämästään, ymmärtää, kuinka onnekas on.

Sillä sitten kun on pakko pysähtyä ja maata päiväkausia sohvalla, kun ei muutakaan jaksa, ei pysty nauttimaan oikein mistään. Yrittää vain sinnitellä päivästä toiseen ja jaksaa ajatella, että paremmat ajat ovat tulossa. Kun kunto paranee ja jaksaa enemmän, on niin kiitollinen siitä, että aamulla sängystä nouseminen ei ole itkun vaativa suoritus, että voi jo nauraa aidosti, että pään sisäinen sumuverho raukeaa edes jonkin verran, että jaksaa käydä kokopäivätöissä. Silloin kiitollisuus täyttää mielen ja kateus väistyy. Minun ei tarvitse kadehtia ihmisiä, jotka jaksavat juosta viisi kilometriä, kun voin olla onnellinen siitä, että jaksoin pyöräillä neljä kilometriä. Lääkkeeksi tällaiseen kateuteen määrään vähemmän vertailua muihin ihmisiin ja enemmän keskittymistä oman kunnon ja voinnin parantamiseen.


Ihmissuhdekateus on myös varmasti tuttua monille. Se on sitä, että toisilla näyttää olevan niin paljon enemmän ystäviä, niin paljon onnellisempi perhe, niin paljon kauemmin kestänyt parisuhde. Tämä on näistä luettelemistani kateuden lajeista kaikkein karuin. Siihen liittyy niin paljon syviä tunteita ja monenlaisia kokemuksia. Jos on oikeasti yksinäinen, kateus ystävistä ja seurustelukumppaneista on raastavaa. Jos perheessä on vaikeaa, kateus muiden perhesuhteita kohtaan on paitsi surullista myös syyllisyyttä aiheuttavaa. Samoin tyytymättömyys seurustelusuhteeseen ja muiden perään haikailu.

Toiset ihmiset aiheuttavat meissä syviä tunteita ja kateus näissä asioissa on se, jonka tunnustaminen on kaikkein vaikeinta. Tähän lääkkeeksi voisi toimia keskittyminen omiin olemassa ihmissuhteisiin ja niiden hyviin puoliin. Aina kaikki voisi olla paremmin, mutta pitää osata myös ajatella, että kaikki voisi olla huonomminkin. Jos ja kun on rakkaita ihmisiä, heistä täytyy pitää kiinni ja heitä tulee arvostaa. Kun huomioi lähellään olevia ja luo hyvyyttä, jonka toivottavasti ihmiset laittavat kiertämään, saa itselleenkin hyvän mielen ja kateus toivottavasti hälvenee. Ja jos ystäviä tai seurustelusuhteita ole, pitää laittaa itsensä likoon valmiina kohtaamaan myös pettymyksiä, ja lähteä etsimään uusia ihmisiä eläämänsä.

Kateus on sitä, että vähättelee, mitä itsellään on ja arvostaa enemmän sitä, mitä toisella on. Kun keskittyy enemmän siihen, mitä itsellä jo on, eikä ajattelemiseen, mitä voisi olla, on varmasti paljon onnellisempi. Ja jos jonkin tietyn asian haluaa oikeasti omaan elämäänsä, täytyy avata ovi ja lähteä jahtaamaan unelmia. Mutta se kannattaa tehdä siksi, että itse haluaa niin, ei siksi, että muut tulisivat siitä kateellisiksi.

Toisten tyttöjen mietteitä kateudesta löytyy näistä linkeistä.

Klipsuttimesta kiva yksityiskohta asuun

4.8.17

Moikka! Tällä kertaa tulin kertomaan teille Klipsuttimesta, kätevästä asujen kohentajasta ja koristajasta. Klipsuttimen avulla saa neuleet, huivit ja löysät jakut kiinnitettyä kätevästi ja kauniisti. Kokeilin tänään äidin kanssa erilaisia asuja, joihin Klipsutinta voisi käyttää.


Klipsutin on Tuire-Sini Koskisen kehittelemä tuote, jossa on tehty vanhasta ideasta uutta ja modernia. Tuire-Sini rakastaa neuleita, joiden kanssa voi joskus kuitenkin tulla hankaluuksia, kun tuulee tai helmat jää muuten kiinni jonnekin. Tästä idea sai alkunsa ja nyt Klipsuttimella on oma verkkokauppa. Tämän lisäksi Klipsuttimia voi löytää ympäri Suomen erilaisista tapahtumista. Tuire-Sini on käsityöläinen ja toiminut yrittäjänä lähes kymmenen vuoden ajan.


Klipsuttimet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa Hyvinkäällä. Verkkokaupassa on saatavilla kolmeatoista erilaista Klipsutinta. Kaikissa on kaksi kiinnikettä, jotka pysyvät lujasti kiinni niin ohueammassa kuin paksummassakin vaatteessa. Kaikissa muissa paitsi yhdessä mallissa on hopeiset kiinnikkeet, kun taas yhdessä mallissa ne ovat mustat ja pyöreät. Kiinnikkeiden välissä olevat koristeet vaihtelevat erivärisistä helmistä erilaisiin kuviollisiin välikappaleisiin. Valittavana on useita eri värejä sekä hauska pingviinikuvioinen Klipsutin. Heinäkuussa verkkokauppaan on tullut uudenlaisia malleja, joita ei ollut saatavilla vielä silloin, kun valitsin omani. Kaikki saatavilla olevat mallit löytyy täältä.


Itse valitsin Stella-nimisen Klipsuttimen, jossa on valkoinen ja kaksi hopeista helmeä. Valitsin sen, koska se on väreiltään simppeli, mutta silti erittäin kaunis ja sopii useampaan erilaiseen asuun. Saatuani paketin olin oikein tyytyväinen valintaani. Klipsutin myydään kauniissa mustassa pahvirasiassa.


Klipsutin on todella kätevä, koska pidän löysistä neuleista, enkä tykkää pitää niitä napitettuina kiinni. Joskus vapaana liehuvat helmat saattavat olla kuitenkin epäkäytännölliset, jolloin Klipsuttimen kaltainen kiinnityssysteemi on oikein kätevä. Koska siinä on helmiä, se on kaunis asuste ja näyttävä yksityiskohta asuun. Sitä voi kokeilla myös huivien kietomisen viimeistelyyn, nimikorttien kiinnittämiseen ja jopa avaimien karkaamisen estämiseen. Klipsutin on todella jämäkkä ja pitää tiukasti kiinni. Se ei kuitenkaan jätä jälkiä vaatteeseen.


Halusin lähteä tähän yhteistyöhön mukaan, sillä Klipsuttimessa on mielestäni nerokas idea. Olen joskus miettinytkin, että olisi mukava kiinnittää neuleita jotenkin muuten kuin napittamalla ja tässä on vastaus ongelmaan. Yhteistyö on muutenkin mieluinen, sillä kannatan suomalaista suunnittelua ja käsityöläisyyttä. Kyseessä on siis kaikin puolin oikein oiva tuote!


Loppuun vielä pieni yllätys teille lukijoilleni. Sain Tuire-Siniltä yhden Klipsuttimen itselleni ja toisen teille arvottavaksi. Halusin ottaa arvottavaksi samanlaisen mallin, jonka valitsin itselleni, joten tarjolla olisi yksi valko-hopeinen Stella yhdelle onnekkaalle.


Arvonnan säännöt
Yksi arpa: Laita sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään.
Kaksi arpaa: Lisäksi olet lukijani joko Bloggerissa tai Bloglovinissa.
Osallistumisaikaa on ensi viikon suununtaihin 13.8. klo 23.59 saakka.
Vähäisen osallistumisen vuoksi jatkan osallistumisaikaa sunnuntaihin  20.8. klo 23.59 saakka.
Arvonnan suoritettuani olen sähköpostilla yhteydessä voittajaan.

Arpaonnea kaikille!

Jyväskylässä Jennyn kanssa

2.8.17

Eräänä kesäiltana päätin tehdä jotain erikoista ja kutsuin blogiystäväni Jennyn käymään luonani Jyväskylässä. Eräs hänen kirjoittamansa postaus kosketti minua kovasti ja halusin päästä juttelemaan, viettämään aikaa ja tutustumaan tähän tyttöön. Enkä kadu ollenkaan, että tein niin. Meillä oli oikein hauskat pari päivää, jotka vietimme aurinkoisessa rallikaupungissa. Ohjelmassa meillä oli burgereiden syöntiä Jalossa, kuvailua alppiruusupuistossa, Vesilinnan näkötornissa piipahtamista, Toivolan vanhaan pihaan tutustumista, toisten burgereiden nauttimista Taikurissa, yliopistolla ja Kirkkopuistossa käppäilyä, autolla ajelemista, tortillojen tekoa ja juttelemista. Harvoin tapaa ihmisiä, joiden kanssa on ensi hetkestä lähtien niin helppo olla ja jolle voi puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä. Välillä minulla meinasi väsymys hieman painaa, mutta yritin olla välittämättä siitä liikaa ja nauttia kesäisestä vapaasta viikonlopusta Jyväskylässä seikkaillen. Kukaan ei ainakaan kyllästynyt, kun kaksi bloggaajaa yhdessä pysähtyi koko ajan kuvailemaan jotakin. Oli muutenkin hyvin kiireetön olo ja vaikka rauhassa liikeellä oltiinkin, ehti Jenny saada aimoannoksen Jyväskylää tutustuttavaksi niin auton ikkunasta katsottuna kuin käveltynä ja minun höpöttämisen avulla. Oli hauska esitellä kaupunkia siellä ensi kertaa käyvälle. Onneksi aurinko paistoi ja kesä pisti meille parastaan.


Millaisia kesäviikonloppuja te olette viettäneet?

RiihiRock 2017

1.8.17

Heipodei! Näköjään taas pääsi syntymään pieni blogitauko, vaikka kirjoittaminen on kyllä ollut mielessä. Nyt pyrin käymään lähiakoina läpi kaikki aiheet, joista on tarkoitus kirjoittaa. Lähdetään liikkeelle toissa viikonlopusta, jolloin olin työvuorossa ja pääsin pienempien juttukeikkojen ohella tekemään juttua pihtiputaalaisesta festarista, RiihiRockista. Tapahtuma järjestettiin Elämäjärvellä tänä kesänä toista kertaa ja olin itse asiassa viime vuonnakin tekemässä rockista juttua. Kirjoitin silloin myös postauksen, joka löytyy täältä.


On kyllä ihan mahtavaa, että pienellä Pihtiputaalla järjestetään tämänsuuruinen tapahtuma. Yleisöä RiihiRockissa oli tänä vuonna 1 900 eli hitusen vähemmän kuin viime vuonna, mutta aika hieno luku kuitenkin 4 000 asukkaan kunnassa järjestyssä tapahtumassa. Tänä vuonna sää vain oli niin paljon huonompi, mikä varmasti näkyy kävijämäärissä.


Minä kamerani ja lehtiöni kanssa sekä äiti ja Antti saavuimme festareille viiden aikoihin, koska siihen mennessä olin saanut muut juttukeikat hoidettua ja puoli kuudelta esiintyi J Karjalainen, joka meitä festareilla kiinnosti eniten. Melkein koko Karjalaisen keikan ajan satoi vettä ja vaatteet kastuivat ihan kunnolla. Onneksi oli kuitenkin aika lämmin, ettei kastuminen siinä hetkessä haitannut niin paljoa. Eikä märät vaatteet estäneet nauttimasta musiikista ja hyräilemästä tuttujen kappaleiden tahdissa. Onneksi aurinko alkoi kuitenkin paistaa, kun J Karjalaisen jälkeen lavalle nousi hollantilais-suomalainen Town of Saints. Kepeän iloista indie-folkia soittava bändi ja sateen jälkeiset auringonsäteet nostivat hymyn huulille. Keikan jälkeen haastattelin bändin basistia, joka on kotoisin Pihtiputaalta.


Town of Saintsin esityksen jälkeen kuuntelimme Leevi and the Leavingsin kappaleita soittavan coverbändi LeeWingsin soittoa. Menimme melko lähelle lavaa kuulemaan bändiä, sillä Leevin kappaleet kiinnosti, mutta en osannut arvata kuinka kovaa menoa sieltä olikaan tulossa. Enemmän jo heviosaston puolelle kääntyvä rockmeininki ja Leevin tutut kappaleet iskivät ja kovaa. Keikka meni ohi hujauksessa ja mieluusti olisi bändiä kuullut enemmänkin.

  
Viimeinen kokonainen keikka, jonka katsoimme, oli Auroran esittämä. Ilta oli hämärtynyt ja alkoi olla aika kylmä, mutta silti reggaekeikka meni nopeasti. Harmi vain, ettei Aurora ole kovin taitava ja karsimaattinen esiintyjä. Kappaleensa artisti osaa laulaa hyvin, mutta välispiikit hän puhui kovin hiljaa, eikä saanut innostettua yleisöä kovinkaan hyvin. Muutenkaan en edes tiennyt kovin montaa kappaletta, mikä aina laskee keikkafiilistä. Tuttujakin biisejä oli pari ja niiden mukana oli kiva jammailla. Keikan jälkeen piti käydä autossa lämmittelemässä, koska tuli vilu. Pauli Hanhiniemi oli illan pääesiintyjä, mutta pitkän työpäivän käydessä loppua kohti iski väsy ja kylmyys, joten kävin vain nappaamassa kuvan Hanhiniemestä ja lähdimme pois.


Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava ilta festareilla, vaikka sää olisikin saanut olla lämpimämpi. Hyvää musiikkiakin sai kuulla paljon, vaikka esiintyjälista ei etukäteen niin ihmeellisestä kuulostanutkaan. Parempi näin päin, että paikan päällä sai nauttia iloisista yllätyksistä! Tällaiset juttukeikat ovat toimittajan työssä parasta ja seura oli mukavaa, joten kyseessä oli oikein hyvin vietetty heinäkuinen lauantai. Saa nähdä rockaillaanko Elämäjärvellä taas ensi vuonna!

#jokatytönoikeudet

17.7.17


Minun on pitänyt hyvin pitkään kirjoittaa tämä postaus, mutta vasta nyt oli sopiva hetki tälle. Pistimme siis Mitä-verkosto Jyväskylän kanssa keväällä aluilleen #jokatytönoikeudet-kampanjan ja tämä postaus on vastaus haasteeseen.

Postauksia aiheesta on tullut jo useita. Hyvin rankkoja tekstejä ovat kirjoittaneet Miss Ruvi Ver Pin The Fuck Ups -blogissaan ja Tinna Masentunut mutsi -blogissaan. Instagramin puolella osaa ovat kampanjaan ottaneet Yona, Arman Alizad ja Kotipizza. Myös Facebookista löytyy useita postauksia aiheeseen liittyen. Juttuja löytyy molemmista someista tägillä #jokatytönoikeudet.

Ajattelin ottaa itsekin Facebook-päivityksen ja Instagram-kuvan lisäksi osaa haasteeseen täällä blogin puolella. Minun jokatytönoikeuteni on oikeus vapaa-aikaan ja oikeus tehdä vapaaehtoistyötä.


Haluan kertoa teille kahdesta tytön tarinan. Ensimmäinen on kahdestaan isoäitinsä kanssa asuvasta 7-vuotias Jenny. Jenny asuu Andeilla, pienessä kylässä neljän kilometrin korkeudessa. Seutu kuuluu Ecuadorin köyhimpiin. Koulutus voi olla avain parempaan tulevaisuuteen, joten koulut ovat vuoristokylien lapsille hyvin tärkeitä.

Isoäiti on Jennylle maailman rakkain ihminen. Kahdestaan he muodostavat pienen perheen. Jennyn äiti kuoli, kun tyttö oli neljän, ja isä lähti omille teilleen jo ennen Jennyn syntymää. Hän saa olla lapsi vain koulussa. Köyhien perheiden lapset joutuvat selviytymään paljosta ilman aikuisten tukea. Jennylläkin on kotona paljon velvollisuuksia. Koulussa saa oppia uutta ja välitunneilla leikkiä.

Päivittäinen selviytyminen Andien syrjäkylissä vaatii kovaa työtä myös lapsilta. Erityisesti tytöt joutuvat tekemään raskaita kotitöitä. Macho-kulttuurissa vanhemmat arvostavat poikien koulunkäyntiä ja vapaa-aikaa, kun taas tytöiltä odotetaan jo nuorella iällä taloustöiden hoitamista, eikä heidän koulunkäyntiään nähdä yhtä tärkeänä kuin poikien.

Koska Jennyn isoäiti on sairas, pieni tyttö tekee lähes kaikki kotityöt. Hän herää joka aamu kuudelta lämmittämään pesuvettä. Tämän jälkeen hän tekee keittoa itselleen ja isoäidilleen. Koulun jälkeen Jenny pyykkää vaatteet, vie kotieläimet laitumelle ja hakee vettä kylän kaivosta. Vesi on usein likaista ja levittää sairauksia. Jenny valmistaa myös päivällisen. Tavallisesti se on keittoa, jossa on perunoita ja papuja perheen omalta pellolta. Jos talous sallii, kerran viikossa perhe syö lihaa. Torstait ovat viikon vaikeimpia päiviä. Silloin isoäiti menee torille myymään vihanneksia ja ostamaan muita elintarvikkeita ja Jenny joutuu olemaan yksin kotona.


Toinen tarina kertoo 23-vuotiaasta nepalilaisesta Swastikasta, joka joutui kotiorjaksi vanhempiensa velkojen takia 8-vuotiaana. Hän vapautui orjuudesta viisi vuotta myöhemmin 13-vuotiaana. Hän joutui kamalariksi, koska perhe oli hyvin köyhä. Hän työskenteli viisi vuotta rikkaissa perheissä, jotka asuivat lähellä hänen kotiaan. Swastika ei kuitenkaan päässyt käymään kotonaan kuin juhlapyhinä, koska työtaakka oli valtava. Aluksi hän ei päässyt lainkaan kouluun ja myöhemminkin vain parina päivänä viikossa. Hän kaipasi opiskelua ja kavereita. 

Kun Swastika vapautui kamalari-työstä, hän halusi palata kouluun. Yhteisö kuitenkin pilkkasi tyttöä ja sanoi, että hän on liian vanha palaamaan alaluokille. Sosiaalityöntekijä kuitenkin kannusti ja sanoi, että menestyä voi, kunhan opiskelee tosissaan ja uskoo unelmiinsa. Se inspiroi Swastikaa pärjäämään koulussa. Nyt hän opiskelee opettajaksi ja opettaa nuorille tytöille elämäntaitoja Planin ryhmässä.

Köyhillä alueilla lapset ja nuoret joutuvat tekemään äärettömän paljon työtä. Se on rankkaa ja hidastaa henkistä ja fyysistä kehitystä. Kouluun ei välttämättä pääse, eikä vapaa-aikaa juuri ole. Elämä on siellä hyvin erilaista kuin meillä täällä Suomessa. Meillä on hyvin paljon vapaa-aikaa. Monilla on tietysti elämässään vaikka millaisia kiireitä ja velvollisuuksia, mutta perustoimeentulon saaminen pitäisi olla mahdollista tekemällä työtä kahdeksan tuntia viitenä päivänä viikossa.


Minulla on opiskelujen aikana ollut vapaa-aikaa. Olen ehtinyt opiskelujen ohella lepäämään, näkemään perhettä ja ystäviä, tekemään palkkatyötä, osallistumaan erilaisiin projekteihin ja tekemään vapaaehtoistyötä eri järjestöissä ja yhdistyksissä. Se on aikamoinen oikeus. Että on niin paljon vapaa-aikaa, että voi yrittää tehdä oman pienen osansa maapallon toisella puolella elävien hyväksi. Minun kaikki aikani ei kulu kotona työn tekemiseen tai toisen orjana olemiseen. Minulla on aikaa ja mahdollisuuksia pohtia maailman menoa ja yrittää kantaa edes pieni korteni kekoon.

Minulla on aikaa itselleni. Minulla on aikaa perheelleni ja ystävilleni. Minulla on aikaa lukea, opiskella ja kehittää itseäni. Minulla on aikaa selata tuntikausia Instagramia ja kirjoittaa blogia.

Minä haluan, että kaikilla maailman lapsilla olisi edes hitunen vapaa-aikaa leikkimiseen ja kavereiden kanssa touhuamiseen.



Plan tekee työtä tämän eteen. Plan työskentelee Jennyn kotiseudulla Ecuadorissa tukeakseen heikoimmassa asemassa olevia lapsia kuten Jennyä. Plan muun muassa parantaa lasten koulutusta, suojelua ja terveydenhoitoa ja kitkee perheväkivaltaa sekä tyttöjen syrjintää.

Planin tuen avulla Swastika taistelee kamalari-orjuutta vastaan. Hän haaveilee saavansa niin paljon rahaa, että voisi ostaa auton. Yksi hänen unelmansa on jo toteutunut ja ylittynytkin. Hän nimittäin haaveili pääkaupunki Katmandun näkemisestä, mutta hänet kutsuttiin paljon kauemmas: Suomeen tyttöjen päivän viettoon ja kamalareista kertovan näyttelyn avajaisiin. Hän tapasi koululaisia, Planin tukijoita, toimittajia ja Suomen entisen presidentin Tarja Halosen. Swastikan mukaan kokemus oli upea, eikä hän unohda kohtaamiensa ihmisten lämpöä.


Plan tekee erittäin tärkeää työtä maailman tyttöjen parissa. Osoita tukesi meidän kampanjallemme ja näille tytöille osallistumalla haasteeseen. Näppäile Facebook-postaus, nappaa kuva Instagramiin tai raapustele blogipostaus, jossa kerrot omasta tärkeästä oikeudestasi ja lisää tägi #jokatytönoikeudet.

Pidetään me tytöt yhtä!
Proudly designed by Mlekoshi playground