2016 pähkinänkuoressa osa 3

31.12.16

No niin, viimeistä viedään! Tänään on vuoden viimeinen päivä, joten on aika viimeisen vuosikoosteen. Nyt käydään läpi kuluneen vuoden neljä viimeistä kuukautta.


Syyskuun alussa loma oli lopuillaan. Ehdimme kuitenkin käydä näköalatornilla Pihtiputaalla ihailemassa maisemia ja syömässä eväitä. Ennen opiskelujen alkua menimme YKP-porukalla mökkeilemään Vesangalle. Oli ihan mahtava reissu! Opiskelut alkoivat, mutta oli myös aikaa käydä kuvailemassa ja hulluttelemassa ulkona. Osallistuin myös elämäni ensimmäiseen bloggaajatapahtumaan, teenmaisteluiltaan ihanassa Teeleidissä.


Lokakuussa kävimme myös kuvailemassa ja tallentamassa syksyn väriloistoa. Samalla kuitenkin sää alkoi muuttua syksyisemmäksi ja harmaammaksi, mikä välillä madalsi mielialaa. Kuussa tapahtui kuitenkin kivojakin juttuja, kävin pariin otteeseen Pihtiputaalla ja kerran Pielavedellä, jolloin pystytimme brunssia pöytään. Osallistuin myös toiseen bloggaajatapahtumaan, bloggaajien Avon-iltaan. Sain myös ihanan uuden jutun kuvauskalustooni, kun Ylivieskan Kärkkäiseltä lähti mukaan Canon EF 50mm f/1.8 STM -objektiivi!


Marraskuussa tuli reissuttua kovasti. Ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme Antin kanssa Turkuun. Yövyimme tätini luona ja näimme serkkujani, kävimme kaupungilla pyörimässä ja rokkailtiin Billy Talentin kanssa. Keikka oli ihan mahtava, sitä ei voi hehkuttaa liikaa! Maanantaina 7. päivä oli meikän synttärit ja mittariin pamahti luku 24. Sitä juhlistettiin kunnon aterialla Passion Foodissa. Samaisen viikon lopulla suuntasimme Tallinnaan päiväreissulle ihmettelemään eloa lahden toisella puolen. Marraskuussa sain myös Suskin luokseni Jyväskylään. Loppuaika kuluikin jäätävästi stressaten ja täyttä höyryä opiskellen ja töitä tehden.


Joulukuun alku oli samanlaista paniikkiopiskelua, mutta puolivälin tienoilla kaikki oli tehtynä ja kurssisuoritukset napsahtelivat rekisteriin yksi toisensa jälkeen. Syyslukukauden lopuilla olin niin stressaantunut, että luulin olevan mahdotonta saada suoritettua kaikki vaadittava. Kykenin kuitenkin tekemään kaiken, mistä olen vähän jopa ihmeissäni. Välissä ehdin käymään YFI-risteilyllä sairaana, sillä en suostunut jättämään maksettua reissua väliin, vaikka olihan se vähän kärvistelyä, kun kuumekin nousi laivalla. Panadolien voimalla mentiin. Saimme myös siivottua kämpän ja vihdoin 16. päivä pääsimme Antin kanssa lähtemään Pihtiputaalle. Tein vuoden viimeisen viikonloppuvuoron ja sen jälkeen pääsin hiljentymään joulun viettoon.

Sellainen oli vuosi 2016. Monenlaista ehti sattua ja tapahtua, mutta päällimmäisenä mieleen jää opiskelu, työnteko ja vapaaehtoistöiden tekeminen. Olen niin iloinen, että tänä vuonna minulla oli paljon enemmän voimaa keskittyä kaikkiin näihin minulle tärkeisiin juttuihin. Reissukuumeen vei pitkäksi aikaa Dalmatian kiertely ja Budapestin näkeminen. Suomen sisälläkin tuli reissattua muun muassa Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Netflixistä pyöri Downton Abbey, Brooklyn 99, Glee, BoJack Horseman ja The Crown. Instagramiin lisäsin 57 kuvaa ja tämä on blogin 106. merkintä tälle vuodelle. Opin arvostamaan kotia, perhettä ja Suomea entistä enemmän. Nautin enemmän myös arkielämästä, kun jaksan taas tehdä asioita. Elämässäni olevat ihmiset ovat aina vain rakkaampia minulle.

Kiitokset kaikille lukijoille mukana elämisestä, kommenteista ja kiinnostuksesta höpinöitäni kohtaan. Jatketaan yhdessä eteenpäin ja ollaan valmiita ottamaan vastaan vuosi 2017!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground