Lokakuun kiitollisuuksia

3.11.16

Moikka vaan! Kuukausi on taas vaihtunut, joten on aika tehdä pientä katsausta menneeseen kuuhun ja siihen, mitä kaikkea kivaa tapahtuikaan. Tällä kertaa lokakuu yhtä aikaa meni todella äkkiä, mutta toisaalta oli älyttömän väsyttävä. Todella ristiriitaiset fiilikset jäi tuosta kuukaudesta. Mutta jospa sitä saisi lisää energiaa loppuvuoden ja loman häämöttäessä koko ajan lähempänä!


Lokakuun ensimmäisenä päivänä kävimme Antin kanssa kävelyllä ja kuvasimme muutamia syksyisiä kuvia. Ilta taas kului Ilonan kanssa syöden ja Pariisin kevättä katsoen. Bändi esiintyi Freetimessa ja saatuani tiedon tästä joskus kesällä, päätin, että tuonne keikalle on päästävä. Sain onneksi Ilonan seurakseni. Kokonaisuudessan ilta oli oikein ihana ja keikka mahtava. Loppuun he soittivat tämänhetkisen lempparikappaleeni Pikku Huopalahden!

Lokakuun viikot menivät aika lailla luennoilla istuessa tai muuten opiskellessa. Ensimmäisen viikon torstaina kävimme äidin kanssa herkuttelemassa Teeleidissä ja kaupungilla pyörimässä. Perjantaina pelasimme Antin kavereiden kanssa lautapelejä yhteen asti yöllä, siinä oli ihan mielenkiintoiset seitsemän tuntia! Lauantaina Miro tuli käymään ja teimme sushia.


Toisella viikolla oli Avonin bloggaajailta. Se oli ihana piristys, mutta tuntui, että muuten koko viikko meni aika tahmeasti. En saanut hirveästi tehtyä opiskelujuttuja ja mieli oli maassa. Lähdimme keskiviikkona Pihtiputaalle loopuviikon viettoon. Kävimme syömässä ja ottamassa vähän evästä Taikurista ennen lähtöä. Söin ihan täydellisiä bataattiranskalaisia, nam! Pihtiputaalla sai onneksi olla rennosti, mitä nyt pari työkeikkaa tein viikonlopun aikana. Jäin porukoille maanantaihin asti ja se olikin oikein hauska päivä, kun lähdettiin äidin ja Villen kanssa Ylivieskaan autoa käyttämään huollossa ja samalla shoppailemassa. Repäisin ja ostin Canon EF 50mm f/1.8 STM -objektiivin! Vielä kun ehtisi kuvailemaan.


Kolmaskaan viikko ei sen virkeämpi ollut, mutta istuin tunnollisesti luennoilla ja kävin keskiviikkoiltana Ilokivellä myymässä roipetta Urbaanilla basaarilla. Tai ainakin yritin, sain myytyä kokonaisen yhden kappaleen, minkä jälkeen jäin 3 euroa miinukselle pyörävuokrien ansiosta. No tulipahan nähtyä ihmisiä ja höpöteltyä, se tuossa illassa oli parasta.

Antin kaveri oli meillä sunnuntaista asti ja pojat pelasivat kaiken hereilläoloaikansa, välillä vaan tekivät meille ruokaa. Torstaina lähdettiin sitten porukalla Antin siskon tultua Helsingistä Jyväskylään ajelemaan Pallosalamalla kohti Pielavettä. Siellä olimme sunnuntaihin asti. Tuli syötyä hyvin, lenkkeiltyä koiran kanssa ja lilluttua paljussa. Sain myös luettua tenttiin aika hyvin. Sunnuntaiaamuna laitoimme pöydän koreaksi ja väsäsimme kunnon brunssin. Oli niin hyvää ja maha ihan tajuttoman täynnä! Iltapäivällä palailimme takaisin Jyväskylään ja sain loppupäivän aikana luettua raivopaniikilla 60 sivua englanninkielistä tenttikirjaa ja sain sen luettua viimein loppuun.


Viimeinen viikko oli jo paljon virkeämpi ja se alkoi tehokkaasti kirjastolla lukien ja luennolla istuen. Tiistaina oli vauhdikas päivä, kun luennolta menin keskustaan Salsastudiolle Fokuksen liikuntaekskursiolle dancehall-tunnille. Oli ihan hauska ja erilainen laji, mutta ei nuo tanssit ole minun juttu, sillä nilkka kipeytyy aina kuitenkin sen verran pahasti. Tanssin jälkeen menimme yliopistolle syömään pizzaa ja juomaan viiniä, oli oikein hauska höpötellä ihmisten kanssa!

Perjantaina lähdimme Antin kanssa yhdessä viikonlopun viettoon Pihtiputaalle ja palailimme tämän viikon maanantaina takaisin Jyväskylään. Kävimme mökillä, syömässä hirvikeittoa, vierailemassa sukulaisten luona, katsoimme Aamiainen Tiffanylla -elokuvan ja laitoimme ruokaa.

Sellainen oli lokakuu. Siihen kuului paljon opiskelua, väsymystä ja stressaamista, mutta myös kivoja piristäviä juttuja. Vietimme aikaa molempien porukoiden kanssa ja tein yhden viikonlopun töitä ja sain tehtyä ihanan uuden objektiivihankinnan. Nyt tuntuukin energiaa löytyvän onneksi edes vähän enemmän kuin lokakuussa, toivotaan, että marraskuusta tulee oikein ihana!

LOKAKUUN KIITOLLISUUKSIA
❤ Täydellisen syksyinen sää ❤ Kalenteri näyttää taas kivemmalta ensi viikon osalta ❤ Käytiin katsomassa mahdollisia uusia läppäreitä ❤  Blogi-illassa sai juteltua kivasti uusien ihmisten kanssa ❤ Antti laittoi minulle ruokaa ❤ Sain laitettua kivan meikin ja hiukset ❤ Autokaupassa sai ilmaista kaakaota ❤ Pyöräilin kirjastolle koko matkan ousematta satulasta ❤ Katselin YouTube-videoita, ne rahuhoittaa aina ❤ Nukuin autossa ❤ Sain luettua aika paljon ❤ Käytiin kävelyllä Antin kanssa ❤  Oli todella hyvä brunssi ❤ Kuorossa oli hauskaa ❤

2 kommenttia:

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground