Luonnonkosmetiikan helmet

12.10.16

Minun on pitkään pitänyt tulla kertoilemaan, miten tutustuminen luonnonkosmetiikkaan on edennyt. Koska olen niin hidas käyttämään joitakin tuotteita loppuun, en ole vielä kaikilla osa-alueilla päässyt ollenkaan testailemaan luonnonkosmetiikkaa. Koska minähän en hyviä tuotteita heitä pois, vaan käytän kaiken tunnollisesti loppuun. Useita tuotteita olen tästä huolimatta päässyt jo testailemaan ja käyttämään ihan kunnollakin, ajattelin tulla suosittelemaan teille joitakin tuotteita, joihin itse olen ollut todella tyytyväinen. Olen poiminut ja muokannut jokaisesta tuotteesta lyhyen kuvauksen niitä myyvistä verkkokaupoista ja samalla etsinyt erilaisia hintoja, joilla tuotteita myydään, jotta pääsee vähän kärryille, missä hintaluokassa pyöritään.


1) Lushin nestemäinen huulipuna, sävy voimakas, hinta 17,50 € 
Nestemäisissä huulipunissa on ihanan pehmeä pohja, joka sisältää luomujojobaöljyä, kandelillavahaa ja ruusuvahaa. Huulipunat myydään kierrätettävissä lasipulloissa, ja kaikki värit ovat vegaanisia.
Kukaan ei varmastikaan ole välttynyt kuulemasta Lushin tuotteista, mutta mielestäni niistä ei voi puhua liikaa. Tuotteiden ainesosat ovat pääosin luonnollisia ja vegaanisia, mistä yhtiö on erittäin tarkka. Tällaisen yhtiön filosofiaa voin kannattaa täydestä sydämestäni. Vaikka Lush ei täysin luonnonkosmetiikkaa olekaan, esittelen tuotteen joka tapauksessa tässä postauksessa. Käytössäni ollut nestemäinen huulipuna on oikein mukava tuote, sävy on juuri nappiin minulle sopiva. Enemmän puikkomaisia huulipunia käyttäneelle tämä oli aluksi hieman erikoisen tuntuinen, mutta kun olen päässyt vauhtiin tämän kanssa, ei voi kuin suositella. Pigmenttisyyttä löytyy ja koska tuo tosiaan on nestemäinen, se ei myöskään kuivata huulia niin pahasti.

2) Bohon nestemäinen eyeliner, sävy musta, hinta 12,90€ - 13,90€
Musta nestemäinen rajauskynä, joka on ihanteellinen herkkäihoisille. Vaikuttavat pääraaka-aineet ovat salvia ja akaasia. Tuote on vegaaneille sopiva.
Boho on merkkinä uudempi tuttavuus. Heidän tuotteitaan löytyy ainakin Ekoloista. Tämä nestemäinen eyeliner on oikein hyvä tuote. Pientä miinusta valitettavasti joudun kuitenkin antamaan juurikin tuosta nestemäisyydestä, sillä jos tuotetta on siveltimessä liikaa, se jää luomelle liian kosteaksi ja sotkee. Mutta itse olen ottanut tuotetta varovaisemmin, minkä jälkeen sotkua ei juurikaan synny. Mutta koska tämä on niin nestemäistä, on sen levittäminen myös todella helppoa ja sen avulla saa aikaan näytävät rajaukset. Eli puolensa ja puolensa.

3) Laveran mineraalipuuteri 17,20€ - 17,50€
Valoa heijastavia mineraaleja sisältävä kivipuuteri. Antaa matan lopputuloksen. Sopii meikin kiinnittämiseen. Ei sisällä talkkia. NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, vegaaninen.
Tämä on näistä tuotteista ehdottomasti paras. Mukavan riittoisa ja hyvin kiiltoa peittävä puuteri. Ei jätä jälkiä itsestään, vaan viimeistelee meikin tyylikkäästi. Suosittelen ehdottomasti! Muutenkin olen Laverasta merkkinä pitänyt oikein paljon, ainoastaan vielä melko vähäisessä käytössä ollut ripsiväri on vähän kyseenalainen. Pitää kuitenkin käyttää sitä vielä enemmän, ennen kuin osaan lopullisen tuomion antaa.

4) L'erboristican kasvovesi 11,40€ - 13€
Kasvovesi, joka koostuu 100% ekologisista uutteista sisältäen argan-öljyä sekä hyaluroni- ja alfahydroksihappoa. Antaa raikasta heleyttä kasvoille ja on täysin alkoholiton. Ei sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä, silikonia, väriaineita tai eläinperäisiä aineita. Dermatologisesti testattu.
Tämä on tehokas, mutta lempeä puhdistusvesi kasvoille. Meikit lähtee hyvin ja tuote jättää hyvän tunteen kasvojen iholle. Minulla on todella herkkä iho, mikä osaltaan lisää kiinnostustani luonnonkosmetiikkaan. Minulla on eräs synteettinen herkälle iholle suunnattu kasvovesi, mutta se tuoksuu todella voimakkaalta ja kasvojen iholle jää jotenkin tunkkainen olo. Kun taas tätä käyttäessäni ihoni tuntuu raikkaalta ja aidosti puhdistetulta.

Näin loppuun sanon vielä, että kyseessä ei siis ole mikään kaupallinen yhteistyö, vaan nämä ovat omia rehellisiä mielipiteitäni näistä tuotteista. En ole mikään kosmetiikka-asiantuntija, mutta toisaalta se on ehkä vain hyvä tällaisten arkimeikkien arvostelussa, sillä jos jokin tuote tuntuu minulla vaikealta käyttää, se ei todennäköisesti ole sopiva muillekaan. Luonnonkosmetiikasta niitä vaikeakäyttöisiä ja epätoimiviakin tuotteita kun todella löytyy. Lisäksi näillä toki on enemmän hintaa moneen synteettiseen halvempaan tuotteeseen verrattuna, mutta itsellä kaikki tuotteet kestää todella kauan ja mieluummin käytänkin vähän enemmän rahaa puhtaisiin, sekä minulle että ympäristölle parempiin tuotteisiin kuin haalisin paljon halpaa huonoa kosmetiikkaa.

Oletteko te testanneet luonnonkosmettiikkaa tai onko teillä kokemusta näistä tuotteista?

4 kommenttia:

  1. En oo kyllä kokeillu luonnonkosmetiikkaa, mutta Lushista pitäisi joskus raaskia jotain ostaakin testiin eikä vain aina ihastella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa ostaa Lushia, mä oon tykästynyt siihen todella. :) Teen jossain vaiheessa oman postauksensa mun käytössä olevista Lushin tuotteista. :)

      Poista
  2. Tää postaus oli mun mielestä ihan älyttömän kiva ja ihan huippua just, että nimenomaan luonnonkosmetiikasta! Oon miettinyt puuterin ostoa, et sais viimeisteltyä ja kiinnitettyä arkimeikin sillä, joten saattaapa lähtee toi Laveran mineraalipuuteri itelläkin testiin pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, kiva kuulla! :) Joo kannattaa ehdottomasti ostaa tuo Laveran puuteri, mä ainakin tykkään siitä todella paljon. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground