Honkamäellä

27.8.16

Tämän postauksen julkaisuhetkellä olen Helsingissä lomaa viettämässä. Tällä viikolla olimme tosiaan Antin kanssa Pielavedellä alkuviikon ja koska meillä alkaa nyt uusi ja uljas elämä sisältäen terveellisen ruokavalion ja liikunnan, kävimme joka päivä tunnin mittaisella kävelyllä. Yhtenä päivänä ajelimme Pielaveden keskustan lähellä sijaitsevalle Honkamäelle ulkoilemaan. Maisemat olivat aika kuvaukselliset, joten kuvia tuli matkan varrella näpsittyä jonkin verran.


Oletteko te ulkoilleet paljon viime aikoina?

20-luvun tyyliä

25.8.16

Keväällä järkkäsin Jyväskylässä kuvaukset, joihin voisin laittautua 20-luvun tyyliin. Kuvaukset olivat ihan mahtavat, sillä kuvaajanani oli Mira Pesonen ja hiukseni laittoi Kiss Kiss Forbid'n. Meikit väsäilin itse ja mekon löysin helmikuisella Turun reissulla. Kuvien saamisessa hieman kesti, mutta hyvää kannattaa odottaa, nämä ovat aivan mahtavia ainakin omasta mielestäni. Tässä siis parin kuvan verran 20-luvun fiilistelyä!


Mitäpä tykkäätte?

Kesän loppu vai syksyn alku?

23.8.16


Siinäpä kysymys, johon en tiedä vastausta.

Designtorilla ja Rhealla

22.8.16

Mietimme Antin kanssa minun vielä Pihtiputaalla ollessani, että olisi kiva tehdä kaikenlaisia turistijuttuja Jyväskylässä vielä kun on kesäinen sää, eivätkä opiskelukiireet ole alkaneet. Erinäisiin paikkoihin tutustuminen kuitenkin muuttui hieman hankalammaksi, kun en päässytkään autolla Jyväskylään. Asiaa sen enempiä täällä käsittelemättä voin sanoa, että auton kanssa kävi pieni onnettomuus kotopihassa Pihtiputaalla ja Pallosalama on tällä hetkellä korjaamolla odottelemassa huoltoa. Toivottavasti Pallosalama saadaan vielä kuntoon, monet yhteiset kilometrit kun odottelevat vielä ajamistaan, sen verran vähän ajetusta kulkupelistä on kuitenkin kyse. 

Mutta koska meillä ei tosiaan ollut autoa käytössämme, jouduimme viime viikon miettimään taas ihan uudella tavalla, miten liikkuminen oikein hoidetaankaan. Kummasti siihen omaan autoon vaan on tottunut tässä kahden vuoden aikana. Hyvää tässä episodissa oli se, että sain viimeinkin ostettua pyörän itselleni. Pyöräni varastettiin viime kesänä Ruisrockissa ollessani ja olen siitä asti ollut ilman pyörää. Koko ajan on pitänyt ostaa uusi, mutta jotenkin se on vaan aina jäänyt, mutta nyt autottomana ollessamme oli ensimmäisenä Jyväskylän aktiviteettinamme ostaa minulle pyörä. Pyöräkorjaamo Ekoteosta löytyi hieman ruosteinen, mutta muuten oikein hyvä menopeli ja otin sen mukaani seitsemälläkympillä. Epäonnea vain senkin kanssa oli heti, kun illalla keskustaan ajaessani etukumi puhkesi. Onneksi korjaamolla on kahden kuukauden takuu käytettyihin pyöriin ja kumin hajotessa ostopäivänä sain sisäkumin ilmaiseksi ja ulkokumista maksoin kympin. Vielä pitäisi vääntää lokareita, ne kun osuvat inhottavasti renkaisiin ja tanko kaipaa maalia. Mutta sen jälkeen kyseessä on toivottavasti pitkäaikainen pyöräkumppani!


Mutta koska Jyväskylän viikkomme aikana pääsimme liikkumaan bussilla, pyörällä ja kävellen, ei ihan hirveän kaukana sijaitseviin paikkoihin tullut suunnattua. Sen sijaan näimme kavereita, laitoimme kämppää kuntoon kolmen kuukauden poissaoloni jälkeen ja tuijotimme Game of Thronesia ja Silicon Valleyta. Turistijutut sen sijaan jäivät lauantaille, jolloin lähdin äidin ja Antin kanssa Kankaalle, järjestyksessään kahdeksannelle Jyväskylän Designtorille.


Kankaan alue vanhoine paperitehtaineen on oikein hurmaava ja tunnelmallinen. Alueella on myös oppilaitosten luovien alojen yksiköitä, uusia kerrostaloja nousee tiuhaan tahtiin ja KOAS on rakennuttamassa 15-kerroksista opiskelija-asuntotaloa. Aluetta yritetään siis kehittää kovasti ja se onkin hyvä miljöö erilaisille tapahtumille. Designtorilla oli myynnissä suomalaista muotoilua, toinen toistaan ihanampia tuotteita. Mukaan lähti Susanna Nurmisen valmistama kaulakoru. Korut valmistetaan vanhoita lusikoista.


Designtorin kiertämisen jälkeen kävelimme keskustaan. Haimme Pannukakkutalosta smoothiet, sillä ei ollut aikaa jäädä pannukakuille, koska meillä oli kiire viettämään kaunista kesäpäivää.


Nimittäin Ravintolalaiva Rhean iltapäiväristeilylle. Olen pitkään halunnut käydä Päijänne-risteilyllä, mutta olen ollut lopulta niin vähän Jyväskylässä joka kesä, etten ole päässyt laivalle. Nyt viimein pääsin ristelelmään ja sää oli mitä mainioin, joten reissu oli oikein mukava. Istuimme kannella ja nautimme auringosta, tilasimme ruokaa ja minä söin savuporopastaa, muutama vesipisara kasteli meitä, nautimme yhdet juomat ja ihastelimme kesämökkejä.


Lopulta päästiin pannareillekin, kun risteilyn jälkeen makeahammasta kolotti niin kovasti, että palasimme Pannukakkutaloon. Söin ihan törkeän hyvää gluteenitonta mustikka-valkosuklaa -pannukakkua. Ei voi kuin suositella näitä herkkuja! Saimme alennuskupongit, joten pitää mennä uudestaan syksymmällä nautiskelemaan pannukakuista.

Tällä hetkellä olemme Antin kanssa maaseudun rauhassa Pielavedellä muutaman päivän ajan ennen kuin suuntaamme Helsinkiin. Sieltä sitten matkaamme Pihtiputaalle, minkä jälkeen palaillaan pikku hiljaa Jyväskylän arkeen. Niin sitä vain ohjelmaa löytyy, vaikka kuinka loma tuntuisi pitkältä ja että sen aikana ehtisi tekemään vaikka mitä. Ja niinhän tässä ehtiikin, aika rauhallisissa merkeissä lomaa vietetään, vaikka paikkakunnat vaihtuukin!

Sairauskertomus

18.8.16


Jos täällä on pidempiaikaisia blogini lukijoita, muistatte varmaan, kuinka paljon olen valittanut väsymyksestäni sekä mystisen sairauden olemassaolosta tänne blogiin tässä vuosien varrella. Jossain vaiheessa epätoivo valtasi minut, sillä olin erittäin huonossa kunnossa. En voi yhdessä blogipostauksessa kuvailla kaikkea sitä väsymystä, tuskaa, epätoivoa ja surua, minkä sairastelu on minulle aiheuttanut. Kun on utelias nuori ihminen, joka haluaisi tehdä paljon asioita, on hyvin hankalaa hyväksyä, että päivän ainoa aktiviteetti voi olla kaupassa käyminen. Onneksi nuo ajat ovat jo takana päin ja elämä alkaa hymyillä minulle jälleen. Pitkällisten taistelujen, rahanmenon ja epätoivon jälkeen sain selville minua vaivanneet sairaudet. Olen täällä blogissani jonkin verran puhunut näistä, mutta ajattelin nyt kirjoittaa kokonaisen postauksen aiheesta.

Voin kertoa avoimin mielin, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja uniapnea. Kilppariongelmat nyt eivät mitenkään ihmeellisiä ole, kyseessä on jo oikeastaan kansantauti, kun niin moni niistä kärsii. Mutta uniapnea on harvinaisempi sairaus ja minunkin on vaikeampi hyväksyä sairastavansa sitä. Oltuani pitkään väsynyt ja kerrottuani oireistani ihmisille jotkut ehdottivat, voisiko kyseessä olla uniapnea. Suunnilleen nauroin heille ja vastasin ei. Mutta mistäpä minä sitä pystyin tietämään. Mielikuva tyypillisestä sairastuneesta vaan oli niin kaukana itsestäni, etten voinut kuvitellakaan itse kärsiväni siitä. Minun oli vaikea uskoa sitä silloinkin, kun pitelin unitutkimuksen tulospaperia kädessäni viime helmikuussa.

Mutta niin sitä voi kantaa tietämättään sairautta, joka tuntuisi kaikkein epätodennäköisimmältäkin. Uniapnea ei tietenkään ole vain tietyn ihmisryhmän sairaus ja tietoisuus siitä leviää onneksi yhä enemmän. Moni suomalainen kärsii tietämättään sairaudesta, eikä ymmärrä hakeutua hoitoon, koska ei välttämättä tiedä koko sairauden olemassaolosta. Lisäksi pahinta on se, että päiväaikaiseen väsymykseen voi tottua, eikä sitä enää tunne ennen kuin aloittaa hoidon ja ymmärtää, kuinka väsynyt lopulta olikaan.

Uniapneaa hoidetaan yleisimmin CPAP-laitteella. Se tarkoittaa sitä, että ennen nukkumaanmenoa puetaan joko nenä- tai kokokasvomaski, malleja on lukemattomia erilaisia, kasvoille ja laite puhaltaa ilmaa yön ajan nenän ja/tai suun kautta. Näin kurkku pysyy avoimena ja ilma pääsee kulkemaan vapaasti, minkä ansiosta aivot saavat tarpeeksi happea käyttöönsä. Eli varmistetaan tuollaisen elämisen kannalta melko olennaisen toiminnon onnistuminen. Uniapnea on paitsi kiusallinen päiväaikaisen väsymyksen vuoksi, myös vaarallinen pidemmällä aikavälillä juurikin tuon vähentyneen hapensaannin takia. Riski sydäntauteihin kasvaa huomattavasti hoitamatonta uniapneaa kärsivillä. Siksi hoito on erityisen tärkeää, vaikka väsymyksen kanssa pystyisi jotenkin pyristelemäänkin.

Minä sain oman laitteeni toukokuun loppupuolella juuri ennen Kroatiaan lähtöä. Siinäkin oli omat vaikeutensa, mutta onneksi keskussairaalalla oltiin ymmärtäväisiä ja järkättiin minulle mahdollisuus saada laite mukaan reissuun pitkistä jonoista ja sairaanhoitajan sairauslomasta huolimatta. Tuskin olisin mitenkään jaksanut reissun raskasta elämäntyyliä ilman laitetta. Se on pelastanut minut.

Halusin kertoa tästä sairaudesta näin pitkästi, sillä jos tästä on apua yhdellekään minkä tahansa sairauden kanssa painiskelevalle, se on todellakin sen arvoista. Nykyään moni nuori ihminen kärsii vakavistakin sairauksista, ja yhä yleisempiä ovat hankalasti diagnosoitavat väsyttävät sairaudet ja oireyhtymät. Jos siellä ruudun puolella on joku väsymyksestä kärsivä, saattaa ongelmien syynä olla esimerkiksi uniapnea. Itsekin vietin paljon aikaa internetissä lukien erilaisia sairauskuvauksia ja lääkärisivustoja, kun oireet olivat pahimmillaan. Sain hirvittävästi lohtua ja voimaa kaikenlaisista artikkeleista ja kokemuksista, joita sairauksista oli kirjoitettu, vaikka ne eivät suoranaisesti apua olisikaan tuoneet. Mutta tiedon lisääntyminen erilaisista sairauksista ja ymmärrys siitä, kuinka paljon sairastuneita onkaan, eikä koskaan ole yksin ongelmiensa kanssa, auttoi jaksamaan.

Lisäksi haluan kirjoittaa sairastelustani avoimesti, sillä mielestäni sairauksia ei pitäisi joutua häpeämään. Minun sairauteni eivät ole hengenvaarallisia, mutta ovat hankaloittaneet elämääni kovasti ja laskeneet hyvinvointiani kovalla kädellä. Tästä huolimatta olen tehnyt sairasteluvuosinanikin monenlaisia huikeita asioita ja saanut hirvittävästi erilaisia kokemuksia. Omalta osaltaan sairastelu on kaiken kärsimyksen lisäksi antanut jotakin: ymmärryksen siitä, kuinka suuri onni on olla kykenevä tekemään asioita ja kuinka matkustelu, opiskelu tai työssäkäynti voivat olla joillekin vain kaukaisia unelmia. Nyt pystyn itsekin taas niihin, vaikka veronsa reissuaminen ja touhuaminen vaativat ja joudun lepäämään ja nukkumaan edelleen paljon. Mutta parempaan päin ollaan menossa ja päätettiin Antin kanssa laittaa kuntokuuria pystyyn. Yritetään mahdollisuuksien mukaan käydä kävelemässä sekä salilla tai ryhmäliikunnassa ja kotona pystyy tekemään kahvakuulilla. Ruoasta yritän karsia viljat niin pitkälle kuin mahdollista, jonkin verran syön jälkiuunileipää. Maito, kananmunat ja punainen liha hirvenlihaa lukuun ottamatta jäävät myöskin pois lautaselta. Lepäilyä ja rentoutumista pitää myös olla, ettei voimat lopu kesken.

Vaikka olen jo paljon paremmassa kunnossa, en siltikään koe olevani vielä täysin terve. Terveeksihän en sinällään ikinä tulekaan, sillä tyroksiinilääkitys ja CPAP-maskin käyttö ovat todennäköisesti elinikäisiä hoitoja. Terveellä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, etten ole jatkuvasti niin kovin väsynyt ja jaksaisin aloittaa liikunnan ja pystyä elämään viimein sellaista elämää kuin 23-vuotiaan kuuluukin. Ilman hampaiden puremista tai silkan sisun avulla eteenpäin puskemista.

Sairauden aikana ymmärsin myös, kuinka suuret henkiset voimavarat minulla on onneksi ollutkaan. Olen opiskellut, lukenut pääsykokeisiin, ollut vaikka missä projektissa mukana ja tehnyt töitä, vaikka olen ollut väsynyt. Pahimpina aikoina toki makasin sängynpohjalla, enkä sieltä juuri liikkunut, mikä totta kai osaltaan vaikutti erittäin pahasti päänsisäiseen tasapainoon noina aikoina. Onneksi kuitenkin olo on helpottunut monen asian ansiosta ja olen sen voimalla jaksanut odottaa ja yrittää elää elämääni, vaikka välillä on ollut erittäin hankalaa.

En voi muuta sanoa kuin tsemppiä kaikille jonkinlaisen sairauden kanssa kärsiville. Elämä ei ole helppoa yleensäkään, mutta erilaisten oireiden ja vaivojen kanssa se voi välillä tuntua ylitsepääsemättömältä. Toivoa ei kuitenkaan kannata menettää, eikä ensimmäisen lääkärin sanaan uskoa, vaan pitää etsiä ja löytää sairauden syyt ja hankkia parannusta. Minun sairaskertomukseni on tällainen ja yritän kaikesta tästä etsiä jotakin positiivista. Olen oppinut sen, kuinka mahtavaa voi olla, kun jaksaa elää normaalia arkielämää.

Kesän löytöjä

17.8.16

Moikka moi! Meikä on palaillut Jyväskylään kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ainakin joksikin aikaa ennen kuin uudet reissuseikkailut taas kutsuvat. Mutta tällä kertaa ei höpötellä kuulumisista, vaan luvassa on pientä raporttia siitä, mitä kaikkea tulin ostaneeksi viettäessäni neljä viikkoa Pihtiputaalla. Siellä ollessa tulee jotenkin aina kierrettyä kaikki kivat kaupat ja kirppareita ja mukaan lähtee vaikka sun mitä. Vaikka Jyväskylässä totta kai on paljon laajemmat shoppailumahdollisuudet, ei täällä tule niinkään usein lähdettyä ikinä kauppoja kiertämään. Tässä siis kuvien kera, mitä kaikkea löysinkään.


Pihtiputaalla on tällä hetkellä Finlaysonin pop up -myymälä hyvine tarjouksineen, joten siellä oli pakko päästä käymään. Ostin sitten nuo turkoosi-valkoiset pussilakanasetit mulle ja Antille. Noiden normaalihinta oli 50 euroa per pakkaus, mutta sain kaikkien alennusten jälkeen molemmat 35 eurolla. Ihan hyvä diili mun mielestä. Tuollaisen ihanan pehmeän valkoisen viltin taas ostin Ale-makasiinista kahdellakympillä.


Nämä kaikki keittiö- ja sisustusjutut on kirppareilta. Nykyään harvemmin tulee ostettua normaalihintaisena kaupasta mitään tällaista, mutta kirppareilla mä jotenkin aina löydän kaikkea, kun on niin pienet hinnat. Nuo kaksi tarjotinta ja tuo lasikulho on niin kivoja, jos järjestää illanistujaisia, voi laittaa kivasti esille tarjoiluja. Neliön muotoisen lasimaljakon ostin siksi, että voisin laittaa valosarjan noihin, kiva piristys syksyjen pimeneville illoille. Paksuille kynttilöille tarkoitettuja kynttilänjalkoja löytyy vain yksi aiemmin, joten tuo tuli siksi ostettua.


Antti teki kesällä verkkokauppa.com:iin tilauksen ja kysyi, haluanko jotakin sieltä. Pyysin sitten tilaamaan kympin kuulokkeet, koska mulla ei ole oikein minkäänlaisia kuulokkeita tällä hetkellä käytössä, kaikki kun ovat hajonneet tai en tykkää niiden äänenlaadusta. Nuo olivat oikein kivat, vaikka niin halvat olivatkin ja mua vähän epäilytti niiden laatu. Vallilan muistikirjat olivat niin söpöjä, että lähtivät mukaan Ale-makasiinista, samoin jalkakuorintavoide. Kultakeramiikan outletissa meinasin tulla hulluksi, siellä on nykyään niin ihanan laaja valikoima kaikkia kodin jutuja astioista tyynyihin ja kelloihin. Sieltä löytyy myös paljon 50-luvun tyylistä kodin tavaraa, joiden kohdalla mulla oli erityisen suuria vaikeuksia. Maltoin kuitenkin mieleni ja ostin vain tuon söpön sitruunaisen karkkirasian.


Pari vaateostosta lähti mukaan Putaanportin outletista. Siellä on kunnon valikoimat myynnistä poistettuja vaatteita sekä Nanson ja Finnwearin tuotteita ale-hintaan. Mukaan lähti ihanan löysä Finnwearin paita sekä Nanson musta t-paita rypytyshihoineen. Lisäksi ostin parit sukkahouset, koska niitä tarvitsee aina.

Sellaisia löytöjä olen minä tehnyt. Oletteko te shoppailleet paljon kesän aikana?

Yhteenveto Kroatiasta

12.8.16


Viimeistä viedään, nimittäin Kroatia-aiheista postausta. Ajattelin tehdä vielä tällaisen yhteenvedon reissusta ja sen jälkeen voidaan siirtyä täysin Suomi-juttuihin.

Lensin siis Dubrovnikiin 20.5. Antin kanssa. Vietimme siellä viisi päivää, minkä jälkeen siirryimme Korčula-saarelle. Kahden yön jälkeen matkasimme saarelta bussilla Splitiin, jossa olimme kolme yötä asunnolla, kunnes siirryin 29.5. hostellille. Projektin piti alkaa 1.6., mutta koska osallistujat eivät saapuneet ajallaan, ensimmäinen tapaaminen pidettiin vasta 6.6. Projekti loppui virallisesti 14.7. Äiti ja Ville saapuivat tuona päivänä Splitiin ja lensimme Suomeen 17.7.

Itse projektista en ole täällä blogin puolella erityisen paljon kertoillut. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en oikein tiedä, mitä siitä olisin sanonut. Projekti ja sen parissa työskentely oli niin erilaista, mitä alunperin olin kuvitellut ja suoraan sanottuna petyin ja pahasti.

Kerrataan vielä sen verran, että kyseessä oli siis Discover Dalmatia -niminen projekti, jonka AIESEC Split järjesti yhteistyössä Tourist Board of Splitin kanssa. Meillä oli Splitin lisäksi kuusi kohdetta: Brela, Kaštela, Zadar, Sinj, Okrug ja Podstrana, joissa vierailimme ja joita markkinoimme. Meille asetettiin projektin alussa vaatimukset, kuinka monta videota, kuvaa, blogimerkintää ja Facebook-postausta kustakin kohteesta täytyy projektin loppuun mennessä olla tehtynä. Okrugia lukuun ottamatta vierailimme kaksi kertaa kussakin kohteessa, kerrallaan matkaan lähti kaksi tai kolme henkilöä. Lisäksi meidän piti laatia lehtiset jokaisesta kohteesta. Itse olin vastuussa blogista ja sekä valokuvista niillä reissuilla, joilla olin mukana. Lisäksi autoin projektikavereita muokkaamaan heidän ottamiaan kuvia. Tein myös yhden videon, mutta en ole kovinkaan tyytyväinen siihen. Loppuvaiheessa tein myös kolme lehtistä InDesignilla.


Miksiko olin sitten pettynyt? Koko AIESEC:n toiminta oli aika lailla epäammattimaista. Aikataulut eivät pitäneet, tapaamisia peruttiin koko ajan, eikä vierailukohteiden tourist boardit olleet välttämättä ollenkaan kartalla, miksi tulimme paikalle ja mitä olimme tekemässä. Meidän hyötyihimme kuuluivat majoitus sekä bussiliput kohteisiin, mutta koska meitä oli informoitu huonosti, emmekä tämän vuoksi osanneet ostaa oikeanlaisia lippuja, emme saaneet eräältä matkalta rahojamme takaisin. Eräältä toiselta matkalta meillä oli oikeanlainen lasku, mutta emme silti saaneet rahojamme takaisin. En ymmärrä vielä tänäkään päivänä, miksi näin kävi. Kun kysyimme asiasta naamatusten saimme kierteleviä vastauksia tai kehotuksia odottaa, kun laittoi puhelimella viestiä, vastausta ei kuulunut. Muutenkin AIESEC-ihmisten tavoittaminen oli välillä erittäin hankalaa ja sitten viimein kuin tapasimme heitä palavereissa, he saattoivat haukkua meitä miltei kaksi tuntia, kuinka huonosti olemme hoitaneet hommamme.

Tämä väistämättä vaikutti meihin. En tiedä, kuinka vakavalla mielellä kollegani olivat alunperin Splitiin tulleet, mutta minä ainakin menin tekemään töitä. Aika nopeasti kuitenkin valkeni, millainen mentaliteetti projektia kohtaan oli paikallisilla ja suurimmalla osalla projektilaisista. Itsekin vaivuin samaan mielentilaan, en ollut enää jämäkkä suomalainen, eikä projekti ollut enää ensisijalla. Suoraan sanottuna se kyllä harmittaa. Toki minä tein kaiken, minkä minun pitikin tehdä, mutta koko projektin tulokseen en ollut kovinkaan tyytyväinen, koska porukka kokonaisuudessaan oli niin epämotivoitunut. Olisimme voineet saada projektista enemmän irti ja tehdä parempaa jälkeä, jos ihmiset olisivat olleet tosissaan tekemässä hommia. Nyt emme olleet.

Tämän paasauksen tarkoituksena ei ole mustamaalata AIESEC:ia, sillä kyseessä on kansainvälinen järjestö ja se näyttäytyy niin monenlaisena kuin paikallisjärjestöjä on. Se, että Splitin AIESEC ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ei tarkoita sitä, etten suosittelisi projekteihin osallistumista ylipäänsä. Esimerkiksi eron näkee jo siinä, kuinka hyvin asioistani huolehdittiin Jyväskylän AIESEC:ssä. Tämä oli vain minun kokemukseni.


Edellä mainittujen seikkojen vuoksi pääpaino siirtyi vapaa-ajan viettämiseen ja uusien paikkojen valloittamiseen. Koko reissun aikana tutuiksi tulivat siis Split, Dubrovnik, Korčula, Kaštela, Krkan luonnonpuisto, Brela, Sinj, Omiš ja monet saaret. Pääsin käväisemään myös Kroatian ulkopuolella ihanassa Budapestissä. Edellisessä postauksessa, jossa kuvasin hostellielämän kiemuroita, onnistuin toivottavasti välittämään, kuinka tärkeitä projektikavereista minulle tuli. Lisäksi englannin kielen taitoni parani kummasti, kun pääsin kommunikoimaan kielellä yli kuuden viikon ajan. Sain paljon kehuja valokuvaustaidoistani ja pääsin jopa luennoimaan valokuvauksesta. Viimein saapui myös sähköpostiini työtodistus koko urakasta, mistä olen oikein onnellinen.

Kokonaisuudessaan reissu oli vaiheikas, sillä kaikkien kivojen juttujen lisäksi ongelmiakin oli. Sain valtavat rakot, joiden takia en pystynyt kävelemään vähään aikaan, olin kuumeessa ja loppuprojektin ajan melkein koko ajan jonkinlaisessa flunssassa. Ruokavalio meni ihan päin mäntyä, en saanut tarpeeksi unta ja väsymyksestä toipuminen on vienyt kauan. Yksipuolisen ja epäterveellisen ruokavalion jäljiltä inhottavaksi vaivaksi on jäänyt verensokerien heittely niin että jos en syö mitään muutamaan tuntiin, alkaa heikottaa ja kädet täristä. Lisäksi hemoglobiinit oli aika surkeassa jamassa, samoin on varmaan muutkin vitamiiniarvot, joten pitää nyt keskittyä kunnolla terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon ja muistaa ottaa lisäravinteita.

Sellaisia juttuja. Yritin kaikissa postauksissani kertoa matkasta realistisesti tuoden esille sekä hyvät että huonot puolet. En jaksa lukea blogeista pelkkää hehkutusta erilaisista reissuista ja matkakohteista tai elämästä yleensäkään, vaan arvostan paljon enemmän realistisuutta. Siksi pyrinkin pitämään blogini sellaisena!

Hostellielämää

9.8.16

Minulta pyydettiin juttua hostellielämästä Kroatiassa, joten täältä sitä tulee. Kivaa, että tulee edes joskus joitakin postaustoiveita, enemmänkin niitä saa heitellä tänne päin! Tätäkään postausta en nimittäin olisi osannut lähteä kirjoittamaan ilman Jennan toivetta. Luvassa on tämän jälkeen enää yksi Kroatiaan liittyvä postaus ja sen jälkeen unohdetaan tämä aihe täällä blogin puolella. Jos myöhemmin huvittaa palailla reissujuttuihin, ne kaikki löytyvät Kroatia-tunnisteen alta.

Projektin ajan asuin siis 101 Dalmatinac-hostellissa, vajaan neljän kilometrin päässä Splitin keskustasta. Kyseessä on melko lailla moderni ja persoonallinen hostelli. Käytävän seinällä oli maailmankartta, jonne vieraat voivat merkitä nuppineuloilla kotipaikkansa ja kuva Dalmatian rannikosta miljoonine saarineen. Meidän AIESEC-ihmisten käytössä oli kaksi kahdeksan hengen huonetta. Molemmissa oli kahdella seinällä kerrossänkyjä, kaksi kylpyhuonetta ja leveä ikkunalauta, joka toimitti keittiön virkaa.
Kun saavuin hostellille, olin todella onnellinen, että kyseessä todella oli niin siisti paikka kuin netin kuvat olivat antaneet ymmärtää. Pelkäsin nimittäin kovasti ennen kuin sain tietää hostellin nimen, että kyseessä on joku rähjäinen läävä, mutta onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi. Sen sijaan järkytystä aiheutti tieto siitä, ettei meillä ollut käytössämme keittiötä tai pesukonetta. Henkilökunnan jääkaappiin sentään saimme viedä ruokiamme, edelliset projektilaiset olivat jättäneet meille vedenkeittimen ja yksi meidän projektin tyypeistä oli tuonut mukanaan keittolevyn ja kävimme ostamassa supermarketista kasarin. Jotain ruokaa pystyi laittamaan, mutta olosuhteet eivät olleet kovin loisteliaat.

Lisäksi alakerrassa oli onneksi ravintola, josta pystyi joskus aina ostamaan aamupalaa ja illallista. Niin huokeat hinnat ravintolassa ei kuitenkaan ollut, että siellä koko ajan olisi viitsinyt käydä syömässä. Lähellä oli pesula, mutta siinä oli kappaletaksa, eikä se ollut mistään halvimmasta päästä, joten pesimme aluksi vadilla ja pesuaineella vaatteita. Loppupuolella projektia tuntui kuitenkin hyvältä idealta käydä pariin otteeseen pesulassa. Puhtaat ja tuoksuvat vaatteet olivat täydellisyyttä.


Hankalinta hostellielämässä luonnollisesti on se, että suurta henkilökohtaista tilaa ei huoneessa ole. Jokaisella oli sentään kaksi lukollista lokerikkoa, jonne saattoi laittaa henkilökohtaisimmat tavarat sekä passit ja muut arvoesineet. Kylpyhuoneita oli onneksi kaksi, jotta tytöillä ja pojilla oli omat peseytymispaikkansa. Koska mehän tosiaan asutimme huoneita sekajaolla. Meidän huoneessamme oli kaksi tyttöä ja kolme poikaa, samoin toisessa huoneessa.

Koska asuimme ja käytännössä vietimme kaiken aikamme yhdessä, tutustuimme toisiimme ihan eri tavalla kuin jos olisimme asuneet esimerkiksi isäntäperheissä. Hostelli oli siinä mielessä paljon parempi vaihtoehto, sillä siellä asuessa ei ollut velkaa kenellekään. Isäntäperheessä asuessa kun tulee velvollisuudentunne viettää aikaa perheen kanssa ja muutenkin olo, että pyörii toisen nurkissa. Hostellissa sai tulla ja mennä miten halusi. Projektikaverit oli aina lähellä ja heidän kanssaan oli helppo pitää illanviettoja joko huoneissa tai hostellin pihalla. Monena iltana tilattiin yhdessä pizzaa ja syötiin sitä. Koska porukka oli hulluna vesipiippuun, pistettiin sheeshat pystyyn takapihalle useampaan otteeseen ja vietettiin aikaa jutellen yhdessä mukavia. Välillä myös hengattiin alakerran loungessa, jossa porukka pelasi Pleikkarilla, oli tietokoneella tai muuten vaan aikaa viettämässä.
Toisaalta meillä oli myös ongelmia. Ihmisillä oli hyvin erilaiset rytmit ja tarpeet. Meitä oli tosiaan kahdesta eri projektista, jossa ensinnäkin toisessa oli aamuherätyksiä, kun taas toisessa työ painottui iltapäiviin ja iltoihin. Osa porukasta oli yökukkujia, osa pärjäsi vähemmällä unella, osa nukkui pitkään ja minä kärsin univajeesta. Ohjelmaa oli niin paljon, että yöunet jäivät välillä todella vähäisiksi. Joskus olisi aikaa ja halua nukkumiseen ollut, mutta projektikaverit valvottivat, enkä saanut unta. Pieniä kiistojakin aiheesta käytiin. Ja totta kai ajan myötä syntyi riitoja muistakin aiheista. Senkin perusteella voi sanoa, että me muodostimme melkein kuin oikean perheen. Olimme toisillemme tärkeitä, mutta sanoimme joskus pahastikin ja riitelimme tilankäytöstä, nukkumisesta, suunnitelmista ja aikatauluista. Riiteleminen ei tietenkään ole kivaa, mutta se on väistämätöntä vieraiden ihmisten asuessa niin tiiviisti. Koska asuimme yhdessä, oli meidän kuitenkin helppo tehdä yhteisiä suunnitelmia ja lähteä reissaamaan yhdessä. Kommelluksilta ei reissujenkaan kanssa vältytty, mutta moneen paikkaan silti päästiin lähtemään.


Parasta projektissa ja hostellielämässä kuitenkin ehdottomasti oli juurikin projektikavereihin tutustuminen. Suomen lisäksi porukkaa oli siis Intiasta, Yhdysvalloista, Italiasta, Algeriasta, Kolumbiasta, Hong Kongista, Meksikosta, Malesiasta ja Thaimaasta. Vaikka me kaikki olimme eri puolilta maailmaa hyvin erilaisista kulttuureista, tulimme toimeen todella hyvin. Opin ihan älyttömästi eri kulttuureista ja vastaavasti pääsin kertomaan, millaista elämä Suomessa on. Ymmärsin myös sen, kuinka samanlaisia me nuoret ihmiset olimmekaan, vaikka olemme kasvaneet niin erilaisissa olosuhteissa. Elin todella hauskoja hetkiä projektireissuilla, Splitin rannoilla, öisin hostellihuoneessa, vapaa-ajan matkoilla ja keskustassa hengaten, juurikin näiden ihmisten kanssa. Heillä jokaisella on oma paikkansa sydämessäni. Kyyneleiltä ei lähtiessä vältytty.

Hostellissa eläminen oli ihanaa ja kamalaa. Kuusi ja puoli viikkoa oli pitkä aika ja tällä hetkellä olen niin kovin onnellinen, että voin asua kotona. Minulla on yksityisyyttä ja oma rauha. Toisaalta ikävä projektikavereita puristaa rinnassa välillä hyvinkin kovaa. Kun asuu melkein kaksi kuukautta ihmisten kanssa, heihin ehtii kiintyä toden teolla. Onneksi meidän on vielä mahdollista nähdä toisemme, kunhan saamme sen joskus aikaiseksi, sillä minä ainakin haluan tavata vielä!

Tiimipostaus | Kesän TOP5

6.8.16

Blogitiimimme toisen postauksen aiheena on kesän TOP5-listaus. Päätimme yhdessä kategoriat, joista kukin sitten kertoo omat suosikkinsa. Olen kyllä todella innoissani tästä meidän blogitiimihommasta, en olisi varmasti tullut itse kirjoittaneeksi tällaista postausta, mutta todella hauska vähän miettiä ja listailla suosikkijuttuja.

KESÄN PARAS RUOKA

Mun kesäni on siis koostunut reissuelämästä Kroatiassa ja Pihtiputaalla työskentelystä. Tämän vuoksi ruokaan olisi vaikka minkälaisia vastauksia. Kroatiassa tuli syötyä ihan mahtavia ravintola-annoksia. Hostellilla taas ainaisten pizzojen ja ranskalaisten väliin maistui Kauflandista ostettu valmissalaatti, joka sisälsi vihersalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, parmesanlastuja ja pekaanipähkinöitä. Niin raikasta ja niin hyvää! Kotona taas oli pakko saada heti jälkiuunileipää avokadolla ja kirsikkatomaateilla.

KESÄN PARAS PAIKKA

Split on ehdottomasti sanottava, sillä asuin siellä kuitenkin seitsemän viikkoa. Ja onhan se todella kaunis paikka. Riva ja vanha kaupunki vei mun sydämeni täysin. Listalle pääsee myös Budapest, sillä rakastuin kaupunkiin ikihyviksi. Maininnan ansaitsee myös kotikuntani Pihtipudas, sillä on niin ihanaa asua täällä muutama viikko ulkomaan seikkailujen jälkeen.

KESÄN PARAS BIISI

Tämä on helppo! Se on ehdottomasti biisi, josta tulen myöhemmin muistamaan kesän 2016 eli Justin Timberlaken Can't Stop the Feeling. Projektikaverit luukutti tätä ihan kunnolla ja muutenkin biisi soi taajaan joka paikassa, jossa radiot oli päällä. On tämä aikamoinen hyvän mielen biisi, joten miksikäs ei.

KESÄN PARAS PELI

Tähän on pakko sanoa Dota 2. Antti pelaa tuota peliä ihan hulluna, enkä ennen ymmärtänyt, miten kyseistä peliä muka jaksoi tuntikausia näpyttää. Nyt kun pikkuveli pakotti lataamaan sen mun läppärille ja olen muutaman pelin pelannut ja alkanut hieman päästä jyvälle, mistä on kyse, haluaisin vain pelata ja pelata. Mulle ei pitäisi opettaa hyviä uusia pelejä, kun koukutun niin helposti.

KESÄN PARAS OSTOS

Hmmm. Tosi hankala päättää yhtä yksittäistä ostosta. Edellisessä postauksessani esittelin kaikki Kroatiasta tehdyt ostokset. Jos joku niistä on pakko valita, niin se on tummansininen hellehattu, koska se oli niin kovassa käytössä niissä auringonpaisteissa. Ja onhan se nyt ihan älyttömän tyylikäs.

Ensi kuussa on taas luvassa uutta tiimipostausta!

Muiden neitokaisten TOP5-postaukset löytyvät näistä linkeistä.
Anniina //  Heli // Jenna // Jenny // Jonna // Paula // Sini
Proudly designed by Mlekoshi playground