Meikkivideopostaus

14.2.16

Joululomalla innostuin katselemaan meikkivideoita oikein urakalla. Erityisesti katselin NikkieTutorialsin YouTube-kanavalta, miten hän sai aikaan upeita meikkauksiaan. Silloin iski innostus tehdä oma meikkivideo. Mä en todellakaan ole mikään mestarimeikkaaja, enkä videontekijä, mutta ajattelin kuitenkin tehdä klipin omista meikkaustottumuksistani. Olkaatte niin hyvät!



Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, millaisia tuotteita meikissäni käytin, esittelen ne tässä kuvien kera. Kuten sanottua, olen erittäin kiinnostunut luonnonkosmetiikasta ja monia tuotteita olen jo hankkinut, mutta aion käyttää kaikki entiset meikit loppuun, joten vielä on kovasti käytössä ei-luonnonkosmetiikkaakin. Ajan kanssa pyrin siirtymään täysin luonnonkosmetiikan maailmaan.


Meikkipohjaan käytin tällaisia tuotteita. Aluksi levitin Lumenen meikinpohjustusvoidetta. Sen jälkeen tein pohjaa Dr. Hausckhan sävyttävällä voiteella. Varjoja olen kokeillut tehdä Lumenen tummalla peitekynällä ja korostukset taiteilen Dr. Hausckhan valokynällä. Kaikki tuotteet levitän kasvoille Iberon miekkisienen palasella. Dr. Hausckhasta ei ole kuvaa, sillä herra oli kuvaushetkellä teillä tietymättömillä, mutta ei anneta sen häiritä.


Luomen meikkaamisessa käytän H&M:n Nudes-luomiväripalettia. Käytin luoman sisänurkkaan vaaleaa sävyä ja ulkonurkkaan tumminta väriä. Häivytin reuna-alueen harmaalla värillä. Levitykseen käytin Iberon luomivärisivellintä. Rajaukset teen Lorealin Super Linerilla. Vaikka niin kovasti luonnonkosmetiikasta olen innostunut, tuota tuotetta tuskin tulen vaihtamaan. Nestemäisellä värillä saa rajaukset tehtyä todella helposti näyttäviksi. Ei voi kuin suositella tuotetta. Ripset meikkasin Laveran ripsivärillä.


Kulmien meikkaamisen aloitin levittämällä Lumenen väritöntä kulmageeliä. Sen jälkeen harjasin pienellä kulmaharjalla karvat ylöspäin. Värin levitin Iberon kulmasiveltimellä ja värinä toimii Nyxin kulmapakkauksen vaaleamman ja tummemman ruskean sekoitus. Tuo kulmaharja on myöskin tuolta Nyxin pakkauksesta.


Kasvojen ihon viimeistelin Laveran puuterilla, jonka levitin Lorealin siveltimellä. Nuo Lorealin siveltimet ei suoraan sanottuna ole kyllä mistään parhaasta päästä. Joskus Facebookin kirpparilta parilla eurolla noita ostin, mutta tuo iso sivellin toimii ihan hyvin puuterin levityksessä. Huulet värjäsin ensin Lumenen huultenrajauskynällä kauttaaltaan, minkä jälkeen levitin Lushin punaisen nestemäisen huulipunan päälle.

Mitäs tykkäsitte meikistä? 

2 kommenttia:

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground