Vuosi vaihtui

1.1.16


Nyt sitä eletään vuotta 2016! Hirveästi olisi ajatuksia ja mietteitä viime vuoteen liittyen, mutta koneeni on tällä hetkellä huollossa ja se pitää sisällään kaikki blogiin muokatut kuvat, joten vuoden koostepostaus menee nyt vähän reilummin uuden vuoden puolelle. Siksi tässä postauksessa ei keskitytä siihen aiheeseen, vaan katsellaan vähän, miten meikän vuodenvaihde meni.

Viime uusivuosi meni minulla ja Antilla Pihtiputaalla ollessa, joten tänä vuonna oli aika olla Pielavedellä. Antin vanhemmt olivat kutsuneet meidän vanhemmat käymään, joten vietettiin vuodenvaihdetta vanhempiemme kanssa. Alan varmaan tulla vanhaksi, kun tällainen järjestely kuulosti paljon hauskemmalta kuin joihinkin ultimate uudenvuoden partyihin meneminen.


Meidän vanhemmat saapuivat paikalle kuuden aikaan. Katsoimme jääkiekkopeliä, nautimme alkupaloja ja kunnon päivällistä. Poronlihaa, kermaperunoita ja salaattia, maha tuli kyllä täyteen. Ruoan jälkeen istuskeltiin viinilasit kädessä, kunnes tuli naisten aika lähteä paljuun. Siellä sitten lilluttiin ja juteltiin kaikkea. Miesten sauna- ja paljuvuoron jälkeen otettiin uusi vuosi vastaan kahvitellen ja laseja kilistellen.


Kahvin jälkeen oli tähtisadetikkujen ja ilotulitteiden aika. Ulkona oli vähän kylmä, mutta hyvin tarettiin posautella padat. Ulkoiluhetken jälkeen juotiin uudet kahvit. Minä ja Antti käväisimme nauttimassa viimeisistä paljun lämmöistä puoli kahden aikaan. Paljun jälkeen oli korttipelin aika. Puoli neljältä silmä alkoi painaa ja laitettiin päät tyynyyn.

Vuoden alku oli oikein mainio. Toivon kaikille blogin lukijoille oikein hauskaa ja menestyksellistä uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground