Toivolan vanhalla pihalla

7.12.15

Tekemistä on ollut monenmoista taas viime aikoina. Flunssakin on viikon verran vaivannut, mutta toivottavasti tällä kertaa säästyttiin pahemmalta, eikä olo huonone enää. Tänäänkin on ollut oikein touhukas päivä, on tiskattu, käyty kaupassa ostamassa viimeiselle kotiviikolle ruoat ennen kotikotiin lähtöä ja pyykätty. Ilta taas meni kuorohommissa, kun olin KorteForten keikalla Ruusupuistossa, minkä jälkeen mentiin istuskelemaan Sohwiin. Oli hauska ilta!

Viime lauantaina minä, Antti ja Antin vanhemmat mentiin käymään Toivolan vanhalla pihalla. Siellä on ollut 28. marraskuuta alkaen joulupiha, joka piti päästä katsastamaan. Viime vierailusta taitaa olla parikin vuotta. Tunnelma vain ei ollut kovinkaan jouluinen, sillä ruoho vihersi ja aurinko paistoi kirkkaasti.

Toivolan vanha piha on mielestäni kiehtovin yksittäinen paikka Jyväskylässä. 1800-luvulta peräisin olevat vanhat talot muodostavan tunnelmallisen pihapiirin, jossa voi ihailla lampaita, käydä museossa, tehdä käsityöostoksia sekä herkutella Kahvila Muistossa. Pihassa on vanha karuselli, istutuksia ja kivoja lamppuja, mikä saa aikaan ihanan vanhanaikaisen tunnelman.

Vierailu oli oikein mukava ja Muiston kakku vei kielen mennessään. Antaa kuvien kertoa loput.


Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground