Rakasta, älä vihaa

14.11.15

Tämä päivä on ollut ihana, kun on saanut vaan köllötellä kotona. Tilattiin Mariasta pizzat, tuijotettiin Modern Familyä ja otin kunnon pitkät päiväunet. Tämmösiä löhöilypäiviä kyllä tarvii kaiken kiireen ja häsellyksen keskelle. Vaikkakin kiire tuntuukin ihan absurdilta käsitteeltä mun elämässä. Miten mä jaksan olla liikkeessä niin paljon, että sitä voi sanoa kiireeksi?


Mä oon ollut tällä viikolla ihan hirveän onnellinen. Vähän on välillä hassu olo, jotenkin levoton ja outo, kun ei tarvitsekaan luennon jälkeen juosta kiireellä kotisohvalle makoilemaan huonoa oloa pois. On voimia, aikaa ja mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä. Tuntuu, että niitä mahdollisuuksia on ihan liikaa, voin valita, mitä teen, enkä yrittää hampaat irvessä saada juuri ja juuri aikaiseksi kaikkein välttämättömimmät asiat.


Vaikka pääkopan hämmennyksestä aiheuttamat tunteet ovat vähän häiritseviä, muuten olen ollut niin onnellinen. Tällä viikolla oli YKP:n fuksien ja henkilökunnan lyhtyilta, jossa syötiin, juotiin viiniä ja juteltiin kaikenlaista, Fakultiteettirock, jossa hengailin Ilonan ja Paavon kanssa, YKP-kommuunin tuparit ja eilen Vaatekaapin kamaluudet -sitsit yliopistolla. Eilen varsinkin oli niin onnellinen olo tuparien jäljiltä, sillä siellä oli niin hauskaa ja myöhäisestä nukkumaanmenon ajankohdasta huolimatta minulla oli melko energinen olo. Sain opintosuoritusotteeseeni pari kurssimerkintää hyvin arvosanoin ja suunnittelin tuleville päiville monta vegaaniateriaa.


Tänään on ollut vähän heikompi olo ja Pariisin tapahtumat ovat laittaneet miettimään ja suremaan maailman tilannetta. Ei voi oikein ymmärtää sitä tosiasiaa, että maailma muuttuu koko ajan epävarmemmaksi ja turvattomammaksi paikaksi. Kaikesta huolimatta on kovin kiitollinen olo kaikesta hyvästä, mitä elämässä on. Ihmisistä ympärillä, ainakin toistaiseksi parempaan suuntaan menevästä terveydestä, uudesta ruokavaliosta, blogien aiheuttamasta inspiraatiosta ja opiskeluista. Elämässä ja maailmassa tapahtuu välillä niin paljon pahoja asioita, mutta pitää muistaa, ettei vihaan kannata vastata vihalla. Pitää olla kiitollinen siitä mitä on ja pitää huolta ihmisistä ympärillä. Rakkaudella ja positiivisuudella saavutetaan paljon enemmän kuin vihalla ja pelolla.

2 kommenttia:

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground