7 neuvoa sisäiseen kauneuteen

21.11.15

Blogit ovat täynnä ohjeita ja vinkkejä, joiden avulla tulla kauniiksi. On meikkausvinkkejä, treenausniksejä, ruokavalio-ohjeita, kampaustutoriaaleja ja päivän asuja. Mutta kuka auttaisi ehostamaan sisäistä kauneutta. Antaisi vinkkejä siihen, miten olla parempi ihminen itselle ja ympärillä oleville. Kuinka lopettaa täydellisyyden tavoittelu pinnallisissa asioissa ja kiinnittää huomio siihen, mitä sisällä on. Miten kehittää itseään ihmisenä. En tiedä lopullista vastausta, mutta ehkä näistä voisi lähteä liikkeelle.


Tutustu itseesi. Yhden elämän aikana ei opi tuntemaan oikeasti kovinkaan paljon ihmisiä, mutta jos tulee tutuksi yhden kanssa, se on jo hyvin. Omaa käytöstä, tunteita, haluja ja toiveita on joskus hankala ymmärtää. Joskus tulee mietittyä, miksi minä olenkaan tällainen, miksen tuollainen kuin muut. Kokeile elämässä erilaisia asioita, lähde mukaan erilaisiin haasteisiin ja projekteihin. Tunteet kyllä kertovat, mitkä päätökset olivat oikeita, millä poluilla kannattaa jatkaa ja mitkä vaihtaa joihinkin toisiin.

Hyväksy itsesi. Älä etsi hyväksyntää muualta. Se on loputon suo. Maailmasta löytyy aina ihmisiä, jotka eivät pidä sinusta. Heille olet liian lyhyt, liian hiljainen, liian lihava, liian fiksu, liian kovaääninen, liian huoleton, liian tavallinen. Etsi hyväksyntä itsestäsi. Tee asioita, joista nautit. Ole lähellä niitä ihmisiä, jotka rakastavat sinua aidosti. Älä itse etsi jatkuvasti kehostasi tai luonteestasi pikkuvikoja ja kehittämiskohteita. Jos olet johonkin asiaan tyytymätön itsessäsi, muuta se. Jos et pysty vaikuttamaan ominaisuuteen, hyväksy se osaksi sinua.


Ole avoin muita ihmisiä kohtaan. Oletko sellainen, joka osaa muutaman sekunnin ensitapaamisen jälkeen sanoa, millainen joku ihminen on ja pidätkö hänestä vai et? Minä myönnän olleeni ennen sellainen. Tein pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisistä hyvinkin äkkiä. Olin hirveän kriittinen ihmisiä kohtaan. Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut olleeni hirvittävän väärässä joidenkin ihmisten kohdalla. Kun on alusta asti avoin ihmisiä kohtaan, näyttäytyy itsekin varmasti paljon avoimempana ja miellyttävämpänä persoonana. Kun ei etsi hyväksyntää muualta, voi suhtautua ihmisiin paljon rennommin.

Tutustu mahdollisimman moniin ihmisiin. Kun tunnet paljon erilaisia ihmisiä, et vaadi keneltäkään täydellisyyttä. Kukaan yksittäinen ihminen ei tunnu onnen edellytykseltä, etkä vaadi häneltä täydellisyyttä. Lisäksi opit paljon ihmisluonnosta, maailmasta ja elämästä, kun tunnet paljon erilaisia ihmisiä eri lähtökohdista ja elämäntilanteista. Opit samalla paljon myös itsestäsi.


Aseta itsesi toisen asemaan. Monesti kuultu neuvo, joka on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Tee muille niin kuin toivoisit itselleni tehtävän on periaatteena hieno ja helposti hyväksyttävä, mutta käytännössä voikin olla hankalampaa. On vaikea antaa muille asioita ja etuja, kun tuntuu, ettei niitä saa itsekään. Oma etu pitäisi kuitenkin pystyä unohtamaan ja iloita siitä, että toiset saavat.

Älä vertaile itseäsi muihin. Aina on olemassa joku kauniimpi, laihempi, rikkaampi, lahjakkaampi ja menestyneempi ihminen kuin sinä. Jollakin mittapuulla katsottuna kadehdittavaksi koetut henkilö ei välttämättä ole niin hyvä muilla elämän osa-alueilla. Sinulla on omat vahvuutesi ja hyvät puolesi. Kun keskityt vain itsesi kehittämiseen ja omiin ominaisuuksiisi, säästät paljon energiaa ja olet tyytyväisempi omaan elämääsi.

Matkaile. Silloin opit uutta paitsi muista maista ja itsestäsi, myös ylipäänsä ihmisyydestä. Mielestäni sisäisen kauneuden pilaa helpoiten täydellisyyden tavoittelu ja inhimillisyyden unohtaminen. Kun näkee erilaisia paikkoja ja tilanteita, ymmärtää, ettei elämässä tärkeintä ole täydellisyyteen pyrkiminen, vaan elämä itsessään. Omat tavat saattavat tuntua naurettavilta ja alkaa ymmärtää sen, kuinka erilaiset vaatimukset ja pakot ovatkin todellisuudessa ihmsiten aikaansaamia ajatusmalleja, joita voi rikkoa ja muuttaa.

Kiinnitä muutaman seuraavan päivän erityisesti huomiota omiin ajatuksiisi ja peilaa näitä neuvoja niihin. Monet ajatuksemme ja niissä piilevät vaatimukset tuntuvat pakottavilta, mutta niitä on mahdollista vastustaa. Kannttaa pohtia, mikä tekeminen ja elämäntapa on itsensä mielestä nautittavaa ja toteuttaa niitä sen sijaan, että yrittäisi luoda täydellistä ulkokuorta. Loppujen lopuksi sisäinen kaunes tekee meidät paljon onnellisemmiksi kuin ulkoinen loisto.

4 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmaan sopivia kuvia tekstin kanssa:) Toi on niin totta, että kun tutustuu moniin ihmisiin niin ei vaadi täydellisyyttä siltä yhdeltä tietyltä ihmiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kiva, että onnistuin tekemään hyvän ja ajatuksia herättävän postauksen!

      Poista
  2. Ihana teksti! Ite oon vieläkin taipuvainen vertaileen itteäni muihin jopa päivittäin, mutta jotenkin päädyn kuitenkin aina samaan lopputulokseen, kuten itsekin ilmaisit, että aina joku on mua jossain parempi, mutta mää taas voin olla parempi jollain toisella osa-alueella. Kiitos tästä mielen boostauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo, helppohan se on sanoa itselleen, ettei kannata vertailla, mutta silti käytännössä huomaa tekevänsä sitä jatkuvasti. :D Onneksi itseään voi kuitenkin kehittää tässäkin asiassa! Kiva, että tykkäsit postauksesta. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground