Elämä on kaunista, enkä sitä vastusta

30.4.15

Tuntuu hassulta, kuinka niin kovin pitkästä aikaa mä olen jaksanut tehdä asioita ilman, ultimaattisen suomalaisen sisun suomia voimia. Missään maratonikunnossa mä en vielä tietenkään ole, mutta voimia ja jaksamista on jo paljon enemmän muutaman kuukauden takaiseen verrtuna, kiitos tyroksiini-lääkityksen, että maailma näyttää jo paljon valoisammalta paikalta.


Toissa viikonloppuna kävimme Antin kanssa Pihtiputaalla. Siivosimme ja pesetimme Pallosalaman, laitoimme ruokaa, pelasimme lautapelejä ja kävimme kävelyllä Heinäjoen luontopolulla. Polku ei ollut vielä ihan priimakunnossa, vaan tiemme katkesi, kun pitkospuut olivat täysin lumen ja jään peitossa. Lisäksi vesistöt tulvivat ihan kiitettävästi, jottei päässyt kuivin jaloin kävelystä suoriutumaan. Kävelyn jälkeen makkara ja vaahtokarkit maistuivat.


Viime viikon tiistaina meillä oli sushipäivä. Sunnuntaina olimme ostaneet Antin kanssa sushin tekemiseen vaadittavat ainekset, sillä meillä on ollut pitkään suunnitelmissa värkkäillä kyseisiä herkkuja. Viime viikolla viimein pääsimme toteuttamaan suunnitelmamme. Pari kaveriakin päätyi sattumalta kylään juuri tuona iltana, joten pääsimme neljästään nautiskelemaan luomuksistamme. Minulla oli pieniä ennakkoluuloja raakaa lohta sisältäviin susheihin, mutta täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti, olivat aikas maukkaita.


Keskiviikkona piti olla maailman tehokkain opiskelupäivä. Ihan suhteellisen aikaisin sain kammettua itseni kirjastolle ja luettuakin melko paljon, mutta kun ystäväiseni Moona oli paikalla, eihän siinä lopulta mitään järkevää tullut. Päätimme lähteä käväisemään illalla Taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitoksen kevätjuhlassa ja pänttäydyimme sinne ihan kunnolla. Yliopistolta hipsimme Vakkariin ja sieltä Timeen, koska eihän hyviä meikkejä ja kampauksia kannattanut ulkoiluttamatta jättää. Oli kyllä hauska ilta.

Viime viikonlopun seikkailut vaativat oman postauksensa, niihin palattakoon myöhemmin! Nyt toivotan kaikille oikein hauskaa vappua, toivottavasti pysyy näinkin vähälumisena!

Niin paljon kaikkea ihanaa

20.4.15

Heipä hei pitkästä aikaa ihmiset! 

Viikonloppu meni Antin kanssa lomaillessa Pihtiputaalla ja eilen jännättiin vaalikatsomossa. Huhhuh, mikä tulos sieltä paukahti! Päivän puheenaihe on siis ollut aika selkeä. Tänään olen myös opiskellut kovaa kyytiä ja yhden ykkösenkin sain näköjään opintorekisteriotteeseeni. No, aina ei voi onnistua. Koitetaan onnistua paremmin tulevissa tenteissä.


Postauksen varsinainen aihe on kuitenkin uudet vaatteet. Jos joku ei siis vielä tiennyt, meikällä oli suuri suunnitelma olla ostamatta tänä vuonna uusia vaatteita. Aloitin kuitenkin pin-up -mallikurssin, jota varten olen saanut aika kovasti tehdä erinäisiä investointeja ja yksi näistä rahasyöpöistä on tietysti ollut pin-up -vaatekaapin rakentaminen. Kuluvan vuoden aikana on nyt tullut ostettua siis yhteensä 17 vaatetta tai asustetta. En tiedä, onko tuo paljon verrattuna siellä ruudun paremmalla puolella olevien saldoon, mutta ainakin nämä hankinnat on tehty siis tarpeeseen.


Mutta siis, lopulta käykäämme asiaan! Viime viikolla kävin pin-up -kaverini Lauran houkuttelemana pienellä kirpparikierroksella, eikä sieltä tietenkään voinut tyhjin käsin lähteä kotiin. Violetti-valkoraidallinen t-paita oli sen verran hauska euron hintaiseksi, että lähti mukaan.


Punainen huivi ja musta-valkoinen pilkkupaita ovat samaiselta kirpparireissulta. Nämä olivat yhteensä 7,5 euron hintaisia. Kolusimme siis Centrum-kirppistä sekä UFFia.


Irlannista matkaan lähti violetin bandana-huivin (jota en kuvannut, tiedätte kuitenkin mistä on kyse) lisäksi ihana violetti mekko. Tuo on vain hieman harmillisen kokoinen, vaikka XL onkin, niin silti se ei ihan täysin sopiva tähän tämänhetkiseen ulkomuotooni ole. Mutta jahka nyt virkistyn tästä ja pääsen paremmin liikkumaan, maha toivottavasti pienenee ja saan tämänkin mekon käyttööni.


Ebayn ihmeellisestä maailmasta ei löytynyt sopivan kokoisia korkeavyötäröisiä pin-up -shortseja, mutta asianmukaisen seilori-playsuitin sieltä kuitenkin bongasin. Tuo on osoittautunut aivan muikeaksi asuksi, saatiin jo viime viikonloppuna räpsäistyä ihan hyviä kuvia se päälläni!


Tämä ihana violetti kynähamemekko on Facebookin pin-up -kirppikseltä. Miss Canfyflossin sadan euron mekko pääsi hellään huomaani puolella hinnalla alkuperäiseen verrattuna. Parasta tässä mekossa on ehdottomasti hihat ja kaula-aukon muoto. Paljon parempi ostos kuin osasin etukäteen kuvitellakaan!

Tällaisia uusia juttuja! Nyt pitäisi olla hetken aikaa oikeasti ostamatta mitään uutta ja katsoa, kuinka pitkälle näillä asuilla päästään. Hauskaa maanantai-iltaa toverit!

Kriittiset hetket

14.4.15


Ajattelinpa tulla kirjoittelemaan tänne nyt, kun olen taas sohvan vankina, enkä jaksa lähteä ulos. Koska en ole malttanut lepäillä kiltisti, flunssa vain pahenee ja pitkittyy. Nyt on sitten pakko uskoa ja olla pari päivää ihan vain peiton sisässä.

Aihe, josta ajattelin tällä kertaa kirjoittaa on opiskelu ja alanvaihto. En tiedä, kuinka pitkään kukin lukija on täällä blogissa viihtynyt, joten lähdetään liikkeelle ihan alusta asti.

Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2011. Hain Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä, journalistiikkaa, historiaa sekä luokanopettajakoulutukseen. Lopulta kävin historian ja suomen pääsykokeissa. Historia meni päin puuta, koska lukuvaiheessa tajusin, ettei se ala olekaan minua varten. Suomen kieleen luettavasta kielitiedeaiheisesta pääsykoekirjasta taas innostuin kovasti. Pääsykokeessa ei niinkään tarvittu kirjojen sisältämää tietoa, vaan ennen kaikkea kielikorvaa, joka minulta löytyy, joten sain opiskelupaikan. Paikka tosin oli puolesta pisteestä kiinni, mutta joka tapauksessa sain sen.

Yliopisto-opinnot alkoivat syksyllä 2011 ja olin ihan älyttömän innoissani. Suomen kieli tuntui ihan täydelliseltä oppiaineelta ja ihmettelin kovasti, kuinka löysin heti juuri sen minulle sopivan alan. Toisena vuonna en ollut enää yhtä innoissani. Kolmantena vuonna koko opiskelu oli oikeastaan ihan pakkopullaa. Kyse ei ole siitä, ettenkö rakastaisi kaunista äidinkieltämme ja kirjoittamista, mutta kielitiede tutkimusalana on jokseenkin kummallinen. Kandintekovaiheessa tajusin sen lopullisesti. Vaikka olen erittäin kiinnostunut kielestä ja sen ilmiöistä, en voi sanoa nauttivani niin pikkutarkan rustaamisen kuin kielitieteellisen tutkimuksen tekemisestä. Lisäksi opetus on Jyväskylän kielten laitoksella jaoteltu "opeille" ja "ei-opeille". Koko ajan joka tuutista syötetään sitä, kuinka mitäkin tarvitaan, kun on tulevaisuudessa opettaja. Opiskelukaverit kävivät kasvatustiedeteen opintoja ja valmistautuivat opetusharjoitteluun, joista minä olin ihan pihalla - ne kun eivät minun opintoihini kuuluneet. Olin lopussa melkein ainoa niitä harvoja "ei-opeja", kun varmaan miltei jokainen sillä linjalla aloittanut kuitenkin haki oikeuden opettajaopintoihin. Tuntui koko ajan enemmän siltä, että minä en kuulu joukkoon.

Ei kai siinä opettajuuden korostamisessa mitään niin pahaa olisi, mutta kun minä olen ihan sataprosenttisen varma, että en halua aineenopettajaksi. Olin vuosi sitten Pihtiputaalla sijaistamassa sairastelevaa äikänopea kolme päivää ja sain tarpeekseni. Kolmessa päivässä. Ne päivät olivat yhtä tuskaa, sillä en minä osaa esittää astevaihteluita ja realismin aikakautta kiinnostavasti ja innostavasti riehuville ysiluokkalaisille tai haukotteleville abeille, kun en itsekään suhtaudu aiheeseen kovin suurella palolla. Minua ei myöskään kiinnosta nuorten huijaaminen oppimaan lupaamalla viisi minuuttia lyhyemmän tunnin tai kuunnella sitä, kuinka jotakuta teiniä ei vois vähempää kiinnostaa yhtään mikään tässä elämässä. Ei, se ei ole minua varten. Minä olin kouluaikanani tunnollinen oppilas, enkä jaksanut häiriöoppilaita, enkä tee sitä edelleenkään. Minä en halua kuluttaa elämääni tuputtamalla pilkkusääntöjä ihmisille, joita ei kiinnosta pätkääkään.

Sivuaineenani opiskelin kirjallisuutta kuten kaikki opiskelutoverini, vaikka lukeminen on nykyään minulle niin takkuista puuhaa. En osaa tehdä hienoja analyyseja runoista, enkä jaksaisi perehtyä johonkin romaamiin niin paljon, että etsisin siitä jokaikisen kohdan, joka viittaa johonkin niin kovin kiinnostavaan tutkittavana olevaan teemaan. Kirjallisuuden opinnot olivat kokonaisuudessaan kuin tervanjuontia, mutta toisaalta siitä jäi käteen myös hyviä juttuja. Luin kasapäin suomalaisia klassikkoteoksia yleissivistykseksi, sain pienen palan lukuintoa takaisin, tutustuin kahteen ihmiseen paremmin ehkä juuri kirjallisuuden lukupiirien takia ja tulipahan tienattua tutkintoon sopivia opintopisteitä.

Syksyllä 2013 aloitin sivuaineopintoina viestinnän perusopinnot. Samaan aikaan kävin viimeisiä suomen kielen kursseja ja tein kandintutkielmaa. Viestinnän luennot olivat kuin raikas tuulahdus kaiken sen muun väkisin vääntämisen rinnalla. Luennoilla olin oikeasti kiinnostunut aiheesta, kotona sai lukea kirjoja, joiden sisällön halusin oppia ja opiskeleminen tuntui keveältä. Käsillä oli aihe, josta pystyi oikeasti luennoimaan ja kirjoittamaan muistiinpanoja. Ei pelkästään pikkutarkaa kielen analysointia ja hassujen käsitteiden pänttäämistä, vaan konkreettista asiaa. Halusin opiskelemaan tuota alaa. Hain keväällä journalistiikan, puheviestinnän ja yhteisöviestinnän opintoihin. Halusin vain saada kandintutkielman kasaan ja opiskelemaan viestintätieteiden laitokselle, ihan sama mitä ainetta. Koitti toukokuu ja pääsykoetehtävät julkaistiin. En väsymykseltäni jaksanutkaan tehdä puhe- ja yhteisöviestinnän hakutehtäviä, vaan luin ainoastaan journalistiikkkaan. Kävin raapustelemassa kirjallisen kokeen ja osallistumassa ryhmähaastatteluun, mutta jäin sijalle 30, kun opiskelemaan valittiin 16. En päässyt journalistiikalle ja hetkeksi maailmani mureni. Kunnes kesäisen auringon alla pohdittuani elämääni tajusin, että minulla on muitakin vaihtoehtoja. Muistin, että joskus kauan sitten haaveilin valtio-opin tai sosiologian sivuaineopinnoista ja aloin googletella kyseisiä oppiaineita. Löysin Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen ja sieltä oppiaineen nimeltään yhteiskuntapolitiikka. Se kolahti kuin metrisellä halolla olisi päähän lyöty. Tämä on minun juttuni.

Kaikeksi onnekseni kyseisen laitoksen perusopinnot ovat vapaat kaikille yliopiston opiskelijoille. Aloin syksyllä suorittamaan yhteiskuntatieteiden ja filosofian perusopintoja ja istuessani yhteiskuntapolitiikan johdantoluennolla, olin ihan myyty. Istua voi myös sellaisilla luennoilla, jotka menevät ohi tuosta noin vain. Luennoitsijan sanat vievät täysin mukanaan ja haluaa vain kuulla lisää. Nyt 14. huhtikuuta olen edelleen samaa mieltä aloitellessani yhteiskuntapolitiikan aineopintoja.

Täytin siis korkeakoulujen yhteishakulomakkeen kolmatta kertaa elämässäni 17.3., hakuajan ensimmäisenä päivänä. Tällä kertaa klikkailin hakemukseen yhteiskuntapolitiikan, sosiologian ja valtio-opin. Olen aloittanut pääsykokeeseen valmistautumisen ja melkein ensimmäisen kerran olen kirjan lukenut läpi. Ja aion lukea vielä monta kertaa. Nyt olisi aika päästä sisälle tai muuten hallituksen suunnitelmat laittavat kapuloita niin pahasti rattaisiin, etten tiedä yhtään, miten tulevaisuuteni suunnittelisin.

Ehkä minä palaan sitten häntä koipien välissä suomen kielelle ja kysyn hiljaisella äänellä, saanko aloittaa kirjoittamaan gradua.

Graffitteja ja kukkasia

13.4.15

Moikka ihmiset! Nyt on blogi vähän jäänyt, sillä olen kipeänä ja kuitenkin kaikennäköistä puuhaa on siitä huolimatta tullut suoritettua. Eikä se flunssa sillä tietenkään parane. En siis runoile nyt sen kummemmin tähän postaukseen, vaan heitän viimeisen päivän eli lauantain Irkku-kuvat. Kävimme U2-graffitiseinällä, joka oli kuitenkin laudoitettu umpeen jonkin ihmeen rakennustyömään vuoksi eli piti kuvailla muita graffitteja. Kävelimme myös Liffey-joen rantaa pitkin ja ihastelimme St. Stephens Green -puistoa, joka oli aivan täydellinen paikka lampineen, lintuineen, kukkineen ja polkuineen. Crafton Streetiltä poikkesimme eräälle sivukadulle ja kävimme nauttimassa viimeisen lounaan eräässä italialaistyylisessä ravintolassa. Sen jälkeen alkoihin matka kohti kotia. Nuo neljä päivää olivat kyllä unohtumattomia. Tuonne minä palaan vielä joskus. 

Howthissa tuulee

8.4.15


Kolmannen Irlanti-päivän agendassa oli reissu Dublinin lähellä sijaitsevaan kalastajakylä Howthiin. Hyppäsimme paikallisbussiin ja nautimme irlantilaisista maisemista. Matkan varrella näkyi niin kovin ihania taloja ja pihoja.


Itse kylä oli kovin piskuinen, eikä siellä ollut mitään erityistä nähtävää. Matkan tarkoitus olikin mennä merenrannalla sijaitseville nummille ja kallioille.



Näkymät Howthissa olivatkin aivan uskomattomat. Meri, kalliot, nummet, suuret talot ylellisine pihoineen ja mutkitteleva tie loivat tunnelman, jossa ei voinut olla muuta kuin haltioitunut.


Päivä vain oli kovin tuulinen. Ja kun tuulisella säällä suuntaa merenrannalle, ei kovin kuuma tule. Varmaan tuota kävelyretkeä saan kiittää tästä tämänhetkisestä flunssastani, sillä seuraavana yönä kipu hiipi kurkuuni. Vaikka yritin pukeutua Howthin reissulle mahdollisimman hyvin niillä vaatteilla, joita mukana oli, meni viima luihin ja ytimiin asti.


Rannalla, lähellä kylää oli pieni kahvila-ravintola, joka oli suuri pelastuksemme kovalta tuulelta. Tilasimme kaakaota ja minä halusin nauttia jotakin vihreää, joten valitsin vuohenjuustosalaatin. Oli kyllä erittäin maukasta.


Tokihan sitten kun olimme saaneet massut täyteen ja odottelimme bussia takaisin kaupunkiin, alkoi aurinko paistaa oikein kunnolla. Siinä vaiheessa kuitenkin ainakin meikän jalat olivat niin poikki, ettei huvittanut kävellä enää yhtään enempää, joten hotellille piti kuitenkin päästä. Siellä lepäiltiinkin kotvanen, kunnes lähdimme Antin kanssa Penneysille. Sieltä ostin Antille kandilahjaksi kassillisen vaatteita, joille hintaa kertyi vain 35 euroa. Illalla sitten haimme syötävää Saburritoksesta ja koomailimme hotellilla. Päivä oli ihana, mutta rankka, joten uni tuli nopeasti.
Proudly designed by Mlekoshi playground