Jouluinen ilta

19.12.14

Hei taas! Viimeisiä päiviä Jyväskylässä viedään ja tänä iltana vietettiin Antin kanssa jouluista iltaa, varsinainen joulu kun vietetään eri osoitteissa kummatkin omien porukoidensa kanssa. Käytiin kaupassa ja ostettiin kaikkia jouluherkkuja suklaineen ja piparin kuorrutteineen sekä pinkki kynttilä. 


Pipareitahan sitten koristeltiin.


Onneksi jouluherkkuja saa gluteenittomanakin. Aurajuusto pipareiden päällä on ihan törkeän hyvää. Glögi oli tällä kertaa vaaleaa, sekin ihan liian maittavaa tällaiselle herkkusuulle.


Annettiin toisillemme myös joululahjat tänään. Antti oli ostanut uuteen kotiin yhteiseksi 600 pikkuruista magneettia sisältävän pakkauksen, josta saa muotoiltua 8-bittistä taidetta. Aluksi tehtiin helppoja juttuja kuten kukkia ja sydämiä, mutta mä halusin tehdä lumihiutaleen. Googlesta löytyi apu tähänkin hätään ja kännykästä mallia katsoen teimme jääkaapin oveen hiutaleen.


Varsinainen lahja mulle oli Big Bang Theorysta tuttu Soft Kitty -kaulakoru. Tuo on ihan älyttömän suloinen ja otin sen heti käyttöön. Tämmöistä koruharakkaa on kyllä helppo miellyttää.

Sellainen oli meidän ilta, mukavan rentouttava. Huomenna ei ole luvassa niin rentoa, sillä pitää kirjoittaa vielä viimeinen koulutehtävä, järkkäillä kamoja ja pakkailla. Mutta ne on huomisen hommia ne. Nyt meikä painuu unosille. Hyviä öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground