Jään kosketus

30.11.14

Hei taas! Onko musta tulossa aktiivinen bloggaaja, kun postailen reilussa viikossa kolme kertaa? Huhhuh. Kameran kanssa ei ole kuitenkaan tarvinnut vieläkään heilua, sillä vielä viimeisen kerran laittelen vanhoja kuvia jakoon. Nämä ovat siis lokakuun viimeiseltä viikonlopulta, kun olimme Antin serkkujen ja toisen tyttöystävän voimin mökkeilemässä Jämsässä. Vähän meinasi flunssa ja väsymys meikää piinata tuona viikonloppuna. Mutta ainakin pääsin kameran kanssa tositoimiin, kun käytiin lauantaipäivänä kävelemässä Himoksen alueella. Noustiin myös se iso laskettelurinne ylös ja käveltiin erittäin hankalasti alas jäistä ja jyrkkää rinnettä pitkin. Ihan hyvät jalkatreenit tuli ainakin siinä! Molempien iltojen ohjelma taas oli lautapelien pelailu, Vain elämää -biisien kuuntelu sekä syöminen ja juominen. Niin ja Antti leikkasi sunnuntain vastaisena yönä partansa, jes! Näiden kuvien myötä toivotan kaikille rentouttavaa sunnuntaita!

Viinirypäleitä ja suomirockia

27.11.14


Heimoi ihmiset! Kyllä on tämä päivä taas tahmaisesti kulunut. Aamulla herättiin noin kymmenen aikaan, eikä mistään tullut mitään, joten aloin nukkumaan uudelleen. Puoli kahdentoista aikaan oli pakko nousta sängystä ja lähteä viemään kultaa yliopistolle syömään, jotta se ehti risteilylle vievään bussiin. Nyt se sitten remuaa haalarit päällä tuolla vähän etelämpänä!

On nyt tosiaan ollut aika hämmentyneet fiilikset viimeviikkoisten uutisten vuoksi. Toisaalta oon ollut aika surullinen, mutta pääasiallisesti kuitenkin helpottunut siitä, että viimein alkaa syytä löytyä. Mieliala on tällä viikolla ollut positiivisen puolella, sillä viime hetken rutistus alkaa tehdä tehtäväänsä ja opiskeluhommat etenevät ihan mukavasti. Tekemistä on vielä, mutta ainahan sitä.

Fyysisestä olosta taas ei ole niin hirveän positiivista sanottavaa. Eilen yliopistopäivän jälkeen lähdettiin illalla kaverin ja Antin kanssa keskustaan katsomaan stand up -esitystä, mutta mulle tuli täyteen ahdetun tilan, huonon ilman ja oman oloni vuoksi kiva huimaus ja muu heikkous, joten ilta oli aika haastava mun osalta. Läpän tasokaan ei päätä huimannut, mutta tulipahan käytyä sentään jossain! Tässä omassa sängyssä kun on viime aikoina tullut aikaa ihan riittävästi viime aikoina vietettyä.

Mutta sitten itse postauksen aiheeseen eli mun ja Elisan kustantaman kirjan Suomirockin evoluutio julkistamistilaisuuteen. (Nuo julkkarit oli yli kuukausi sitten, mihin tämä marraskuu on oikein huvennut?? Mutta siis joo.) Tämä parivaljakko otti kyseisen kirjan kustantamisen tehtäväkseen tammikuussa 2013. Julkkareita piti juhlia jo viime keväänä, mutta erinäisten syiden vuoksi kekkerit päätettiin siirtää syksylle, mikä oli erittäin hyvä päätös, sillä kiirehän meille tuli kuitenkin. Sekä itse kirjan takia että julkkareiden. Ihan hyvät oli stressit päällä lokakuun lopulla ennen kuin kyseinen tapahtuma pääsi käyntiin. Kiitokset siis Antille avusta ja olkapäästä vielä tätäkin kautta. Niin ja valokuvauksesta, nämä otokset ovat hänen käsialaansa!


Julkistamistilaisuus järjestettiin siis Poppari Live Music Clubilla. Mielelläni kyseistä baaria täällä piskuisessa blogissani markkinoin, sillä ilta onnistui todella hyvin Popparin ansiosta. Yhteistyö sujui ja palvelu pelasi moitteettomasti. Päätettiin, että Popparissa täytyy poiketa useamminkin! Tunnelma kun paikassa on oikein kiva hyvän palvelun lisäksi.


Meikä järjesti julkkareihin pientä purtavaa eli yli viidelläkymmenellä eurolla viinirypäleitä, kurkkuja, porkkanoita ja sellereitä sekä perunalastuja ja ruissipsejä tuorejuuston ja dipin kanssa tarjoiltaviksi. Tuona päivänä ei siis paljoa luennolla käyty, kun piti rahdata tavaraa kaupasta ja leikata ja viipaloida ja pakata.


Kustannustoimittajat ottivat muutaman hörpyn loppuunsaatetun työn kunniaksi.


Itse kirjakin julkkareista löytyi. Julkkari-illan tarjouksena kirjaa sai 24 euron hintaan. (Niitä myytiin kaksi, jee!)


Bändiporukkaa. Musiikista huolehti siis Sami Kotola Alasti -bändi.


Ensimmäinen ohjelmanumero kemuissa oli kirjailijan haastattelu. Sähköpostin välityksellä yhteydessä ollut työryhmä pääsi yhdessä sentään lavalle!


Bändi soitti suomirockia ja hyvin soittikin! Yleisö tykkäsi, kirjailija tykkäsi ja kustannustoimittajat tanssivat, kun muut eivät tohtineet.


En tiedä missä vaiheessa iltaa tämä on otettu, tosin pöydällä oleva todistusaineisto, viinilasi, kielii ajankohdan olevan loppuilta. 

Oli kyllä ihan mahti fiilis saada miltei kaksi vuotta työtä vaatinut projekti pakettiin. Ja ilta oli oikein hauska, vaikka yleisöä olisi paikan päälle saanut tulla enemmänkin. Joka tapauksessa innokkaimmat kolme kirjaihmistä (minä itse siis mukaanlukien) taisivat rahdata itsensä paikasta pois joskus puoli kahden jälkeen. Kivat muistot jäi ja valmis kirja on nyt kirjahyllyssä, jes!

(Kirjan voi hommata Yliopistokauppa Sopin verkkokaupasta TÄSTÄ jos ja kun te kaikki sen nyt itselle haluatte.)

Vampyyrihampaita ja tekoverta

23.11.14

Olen tässä kaiken muun mietinnän ohella pohtinut blogia ja uhannut mielessäni poistaa tämän ties kuinka monta kertaa. Mutta aina lopulta joku saa pyörtämään päätöksen. Blogi on kuitenkin minulle tärkeä ja tänne saa hyvin säilöttyä kuvia ja muistoja tulevan varalle. Ja kirjoittaminen on aina yhtä voimaannuttavaa.

Olen myös miettinyt sitä, että mitähän minä tänne blogiini rustaan, kun sitten joskus sitä kuuluisaa aikaa on ja kironnut sitä, kun kuvaamaan en vain pääse. Nyt kuitenkin sain viimein muistikortin sisällön siirrettyä koneelle, kun tämän rakkaan masiinani monen viikon jälkeen huollosta haltuuni jälleen sain ja siellähän odotti iloinen yllätys. Lähemmäs 450 kuvaa monesta eri paikasta eli sisältöä useampaankin postaukseen!

Pakko sanoa tähän alkuun vielä ikävempiä uutisia. Nyt alkaa se mystinen väsymys ja sairastelu selkenemään. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa, joten en ala asiaa sen enempää ruotimaan. Uutiset ovat kuitenkin järkyttäneet minua. Edessä on lisää sairastelua, sillä nyt alan vasta jonottamaan tutkimuksiin, joista sitten joskus toivottavasti selviää, mikä tarkalleen ottaen vaivaa ja miten sitä lähdetään ratkomaan. Onnellista blogielämää en tule elämään vielä vähään aikaan, mutta jospa tänne edes jotain saisi aina silloin tällöin raapusteltua.

Ja sitten itse asiaan, pois synkkien aiheiden ääreltä. Kolme viikonloppua sitten pidettiin kavereiden kanssa Pihtiputaalla ennakkoon halloween-kekkerit. Meikä ei ole oikein ikinä kyseistä juhlaa mitenkään viettänyt, saati asua väsännyt, joten tänä vuonna oli hauskaa suunnitella pukua ja juoda lonkeroa vampyyrihampaiden kanssa. Melkein kaikki olivat panostaneet ulkonäköönsä, joten pääsi sotkemaan tekoverellä ja kiristelemään korsetin nauhoja.

Kuvavaroitus: laadutonta sisältöä luvassa.


Valmistauduttiin tietty meillä ennen bileitä ja meidät ikuistettiin. Varmaan kuvaavin kuva ikinä!


Meikä oli 20-luvulla luotu vampyyri, joka ei ollut päässyt yli charleston-ajasta. Selfien sentään osasi ottaa!


Antti oli silinteripäinen vampyyri joltain aiemmilta vuosisadoilta.


Kaveri oli viikatehäiskä. Hyvin säilyy anonymiteetti tuommosilla kuteilla.


Mansikan iloja...


Muutama epäonnistunut kuva tuli...


 ...mutta saatiin ryhmäselfiekin aikaiseksi.

Semmoset kekkerit. Oli hauskaa nähdä pitkästä aikaa Putaan kavereita, joita ei turhan usein tule tavattua. Ja puvut oli kivoja. Nuo hampaat ei vaan olleet mistään nautinnollisimmasta päästä. Alkuillan jaksoin juoda pillillä, mutta jossain vaiheessa kyllästyin sössötykseen ja viskasin ne menemään. Eivät valitettavasti pääse uusiokäyttöön. Höh.

Tartto turistin (ei vaihtarin) silmin

15.11.14

Tämän syksyn piti olla hauska. Keveä ja mukava, jolloin saan tehdä sitä, mitä haluan. Noin minä ajattelin kesällä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Tämä syksy on ollut outo. Olen saattanut valmiiksi kirjan ja lehden. Olen ollut kustatantamon varapuheenjohtaja ja aloittanut yhteiskuntapolitiikan opinnot. Olen oikeastaan asunut rakkaimpani kanssa, niin tiiviisti me olemme toistemme luona vierailleet.

Olen tehnyt huikeita juttuja. Olen saanut tehdä asioita, joita rakastan. Mutta silti tämä syksy on ollut välillä suorastaan raastava. En tiedä edelleenkään, mikä minua vaivaa. Väsyttää, heikottaa ja nukuttaa. Olen sairastanut kamalia flunssia, sain elämäni ensimmäisen migreenikohtauksen ja nyt nilkka on kaiken hyvän päälle ruvennut kiukkuamaan. Olen käynyt vaikka kuinka monissa testeissä, vatsan ultraäänikuvauksessa, paksunsuolen tähystyksessä ja viime viikolla otettiin kilpirauhasarvot.

Välillä minulla on kuitenkin oikeastaan ihan hyvä olo. Välillä jaksan tehdä asioita paremmin, välillä jaksan olla ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaan. Välillä on oikeasti hauskaa. Niistä huonoista hetkistä en aio kertoa, vaan raportoin niistä hyvistä hetkistä, joita tähänkin syksyyn on kuitenkin mahtunut. Eräs näistä ilonaiheista oli lokakuinen Tarton reissu vaihdossa olevan Ilonan luokse. Omaa kameraani en mukaan ottanut, sillä lähdin liikkeelle pelkillä käsimatkatavaroilla ja reppu oli muutoinkin ihan täynnä. Nämä seuraavat otokset ovat siis Ilonan kameran tekemää jälkeä.


Paljon talokuvia. Mutta juuri talothan ne kertovat, että ulkomailla ollaan. Ovat ne kuitenkin Virossakin sen verran erinäköisiä kuin mitä Suomessa. Sieltä löytyi ränsistyneitä puutaloja, värikkäitä kerrostaloja, viihtyisän näköisiä omakotitaloja ja hirveitä DDR-tönöjä.


Mun lempparirakennus ja -maamerkki Tartossa oli Etanatorni eli Tigutorn. Neliön ja pyöreän muotoiset ikkunat olivat hauskoja. Suurta hilpeyttä mulle aiheutti lelumuseon pienoismalli kaupungista, jossa oli myös pikkuinen Etanatorni!


Ilona halusi käväistä kauppatorilla, jossa ei ollut aiemmin käynyt. Kasviksiahan siellä riitti. Ihan suloinen paikka oli! Ostaahan tuolta olisi voinut vaikka mitä, mutta eipä tuolta Suomeen oikein mitään luumuja kannattanut ostella.


Ruokailu ulkomailla on pelottanut minua kovasti. Saako gluteenitonta ruokaa? Onko pakkauksiin ja ruokalistoihin merkitty, mitä tuotteet sisältävät? Voiko mihinkään ylipäätään luottaa? Lähtiessä varauduin henkisesti jo vehnän syömiseen, jos tilanne oikein pahalta näyttäisi. Ensimmäinen ulkomaan reissu gluteenittomuuden kanssa meni ruokien suhteen kuitenkin yllättävän hyvin. Ravintolassa ensimmäinen ateria oli vegaaninen punajuuririsotto, toinen ateria borssikeitto ja viimeinen kanarisotto. Lisäksi teimme itse perunamuusia ja lihapullia. Aamu-, ilta- ja välipaloina toimivat banaanit, nakit, tomaatit ja riisikakut. Eräässä kahvilassa myytiin jopa gluteenitonta kakkua (se tosin tarjoiltiin normaalia kakkua täynnä olevalla lapiolla, mutta kuitenkin!). Niin ja vesi tarjoiltiin aina joko sitruunan, kurkun tai marjojen kera!


Mulla ei mitään hirveän suuria odotuksia tai mielikuvia Tarton suhteen ollut, siitä kun ei oikein ollut mitään mielikuvia. Silti kuitenkin yllätyin, kuinka kaunista ja kuinka paljon vanhoja ja sieviä taloja siellä oikein oli. Kaupunki on täynnä historiaa. Ränsistyneitä puutaloja ja karmeita kerrostaloja toki löytyy, mutta ne vain luovat lisää omanlaistaan tunnelmaa kaupunkiin. Ostoskeskukset olivat uusia ja ruokakauppoja löytyi. Hauskoihin baareihinkin tuli tutustuttua perjantai-iltana.

Ilonan lisäksi vietin aikaa hänen vaihtarikavereidensa kanssa, jotka olivat oikein hauskoja. Kuuden hengen solukämpässä riittää hulinaa ja ihmisiä. Kuten Ilonakin minulle kovasti markkinoi, olen nyt aika varma siitä, että minä haluan lähteä vaihtoon.
Proudly designed by Mlekoshi playground