Mun höppänä

31.7.14


Tuon hölmön kanssa minä oon ollut yhdessä nyt puoli vuotta. On olleet aikamoiset kuusi kuukautta - kaikin puolin.

Se, kellä onni on, se onnen kätkeköön, kehottaa tekemään vanha sananlasku. Mutta mun on pakko hehkuttaa vähäsen: oon aika onnellinen tuon kanssa. Mun Antti. 

Stailit venyvän elastisii, äärettömän fantastisii

29.7.14


Viime lauantaina lähdettiin mun työkeikan jälkeen Viitasaarelle Pihkuriin kattomaan Elastista. Mähän olen erittäin tunnettu räppitutkija, joten pitihän tuo mies nähdä viimein livenä, keväiselle Gigglin Marlinin keikalle kun Jyväskylässä en päässyt. Yllä olevasta kuvasta näkee mun eri hienon räppityylin. Koska en ihan oikeasti ole räppityttö, niin varastin käpin veljeltä lainaan.


Nautin keikasta yllättävän paljon. Aluksi näytti pelottavasti siltä, että illasta tulee vaivaannuttava ja yleisö jököttää vain paikoillaan. Mutta niin se Ela vain sai valoshownsa kanssa yleisön syttymään ja porukkaa olikin paikalla noin pieneksi tapahtumaksi lopulta yllättävän paljon. Itsekin olin ihan fiiliksissä viimeistään siinä vaiheessa, kun oli Loppuviikon aika.

Oikeastihan minä olen rokkityttö. Se uskottavuus kai on syöpynyt musta viime aikoina täysin pois ja tämänkin keikan jälkeen huokailin itselleni. Tunsin aika monta kappaletta: Hallussa, Syljen, Ovet paukkuu, Jarruta, Iisii, Loppuviikko ja Anna soida. Toki tuntemattomiakin biisejä löytyi, mutta nekin olivat nautittavia, koska Elastinen veti tunteella ja yleisö oli mukana.

Pakko kai se on tunnustaa, että mä tykkään räpistä jonkin verran. Ihan vähäsen.

Pakinoita vuosien varrelta osa 9

28.7.14

8. elokuuta 2012

Pientä puhetta

OLEN joskus kuullut yleistyksen, etteivät suomalaiset muka hallitsisi small talkin eli keveän jutustelun salaista taitoa.

Voipi ollakin, ettei kaksi tuntematonta samaan hissiin joutunutta ala vuodattaa matkaajatoverilleen elämäntarinaansa, mutta kyllä silti väittäisin, että myös me jurot ja ikuisesti sisun nimeen vannovat suomalaisetkin osaamme jutustella jos vain haluamme.

TÄÄLLÄ maaseudulla kauppajonoissa keskustellaan säästä ja itikoiden runsaasta määrästä. Puolituttujen kanssa pysähdytään vaihtamaan muutama sananen, ja kyllähän noissa isoimmissakin paikoissa tuntemattomat tulevat juttelemaan ja saattavat pysäkeillä bussia odotellessa kertoa pitkän pätkän elämänvaiheistaan.

Helposti uskalletaan tulla kysymään tietä jonnekin tai ryhdytään junassa ihmettelemään, heitetäänkö täpötäydestä vaunusta liputon matkustaja pihalle.

TÄYTYY silti myöntää, että muutama vuosi sitten, kun olin Brittein saarilla kielimatkalla ja nähdessäni ensimmäistä kertaa erään espanjalaisneidin, meni pasmat hieman sekaisin, kun hän antoi molemmille poskilleni tervehdyssuukot. Mutta kun hymyilin vain leveästi niin ei etelän neitonen aavistanutkaan, kuinka oudolta hänen tervehdyksensä kylmän pohjolan asukista tuntui.

Ehkä meidän jutustelumme on sitten ihan eri asia kuin eurooppalaisten small talk. Ei mennä turhan lähelle, eikä esitellä tunteita. Ehkä siinä sitten on jotain perustavanlaatuista eroavaisuutta.

LISÄKSI sanotaan myös, että suomalaiset puhuvat asiat suoraan niin kuin ne ovat, eikä ketään säästellä sanan säilältä.

Eräällä suomen kielen luennolla kuitenkin tuli esille sellainen asia, etteivät suomalaiset todellakaan puhu suoraan ja sano asioita niin kuin ne ovat.

Meidän kielemmekin sen jo kertoo. Kun englanniksi kysytään, saisinko minä istuutua tähän, niin suomalainen vilkuilee seinille ja ihmettelee, onkohan tässä vapaata. Jaa mitä vapaata? Ei kai siinä ilmassa sentään vankeuttakaan leiju?

Entäs kysymys saisikohan täällä polttaa? Kysymyksestä ei ihan heti välttämättä selkene, mistä on kyse.

Sillä nimittäin voidaan tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita. Voidaan kysyä, saanko minä polttaa täällä, paheksua kanssaolijan tupruttelua tai tiedustella asiaa ihan muuten vain.

Meidän kielemme on siis muotoutunut sellaiseksi, ettei aina tarvitse mennä niin lähelle keskustelukumppania — edes sanojen tasolla.

Ehkä meissä suomalaisissa sittenkin todella asuu jokin jäykkyys, minkä vuoksi meidän harjoittamastamme jutustelusta ei voi käyttää kansainvälistä termiä ”small talk”.

Jyväskylässä asuntomessuilla

26.7.14

Sain keskiviikoksi vapaapäivän ja minä, Antti ja porukat laitoimme auton nokan kohti Jyväskylää. Kävimme katsastamassa kaupungissa käynnissä olevat asuntomessut.


Saavuimme alueelle joskus yhdentoista aikaan. Äiti kävi moikkaamassa tuttujaan, joten suuntasimme aluksi heidän kojulleen. Aloitimme kiertämisen siis Maailmanpylvään luota, mikä oli ihan fiksua, sillä näin me vältimme ruuhkat.


Käväisimme ihan ensimmäiseksi kauppa-autossa, jossa oli myynnissä lähi- ja luomuruokaa. Ostin tattarijauhoja, koska ne ovat gluteenittomia ja niistä kuulemma saa mainiot letut. Mukaan lähti myös mansikkalimua. Se oli hyvin mansikkaista ja maukasta.


Tsekattiin Jyväsjärven rannan lintutorni. Antti oli tapansa mukaan hattu päässä.


Messualueen kaikki pihat olivat ammattilaisten suunnittelemia. Siellä olikin talojen ja niiden sisustusten ihailun lisäksi kiva katsastaa pihoja ja asuinalueen tyyliä. Värikkäät, kuviolliset penkit olivat hauskoja.


Mitä tekee Krissu asuntomessuilla? No kuvaa kasveja tietty! Yllä olevat kuvat ovat Viherperheen kämpästä Maailmanpylväästä. Se olikin messujen ehdottomasti mielenkiintoisin kohde. Asunnoissa oli hauskat pohjapiirustukset ja sisustukset oli suunniteltu kuvitteellisille henkilöille sopiviksi.


Mun ehdoton suosikki oli äijäkämppä. Pinnat olivat tummia, mutta kotoisuutta ja pirteyttä toivat värikkäät kodinkoneet sekä puiset ja nahkaiset huonekalut. Myös nuo pyöreät merkit olivat mielestäni oikein hauska idea.


Draama queenin kämpässä oli kuninkaallista tuntua sekä pinkkiä, harmaata ja valkoista. Ja pari hölmöä ottamassa teinipeilikuvia.


Tässä huoneessa tuo lamppuhässäkkä kiinnitti huomion. Hauskan värinen.


Alue oli oikein suloinen ja pihat kivoja, mutta pieni ihmetyksenaihe löytyi. Kuinka ihmeessä ihmiset jaksavat asua omakotitalossa, jossa pihaa on seinästä laskettuna metri tai pari. Myöskin useiden asuntojen ikkunat olivat melko kookkaat, joten niistä pystyy hyvin seuraamaan, mitä naapuri katsoo telkkarista. Se on kai sitä yhteisöllisyyttä.


Koirille soveltuvan HauHausin pihamaallakin oli esillä koirateema.


Varjossa jaksoi hetken aikaa hymyillä.


Asuntomessujen ihanin lastenhuone.


Iltapäivällä kuumuus alkoi ahdistaa liikaa. Aurinko porotti ja hiki virtasi. Porukka löysi tiensä messuille iltapäivällä, joten kohteissa alkoi olla aika tiivis tunnelma. Välillä oli pysähdyttävä jäätelökojulle.


Eläinteemaisen talon haukiverhot sykähdyttivät.


Pääportilla sijaitseva telttakauppa sai mun olon välillä vaikeaksi. Mä olen toivoton kellofriikki, joten olin ihan vähällä ostaa tuon valkoisen pöytäkellon. Onneksi mulla oli mukana aina niin fiksu Antti, joka vei mut pois tuon kellon luota.

Tältä Jyväskylän asuntomessut näyttivät minun näkökulmastani. Mua kiinnostaa käydä katsomassa tuota uutta asuinaluetta sitten kun messut ovat ohi. Haluan nähdä miltä tuo suunniteltu, uusien talojen ja pihojen kokonaisuus näyttää arjen tultua. Messuilla ainakin se näyttä aika ihanalta paikalta asua, pihojen pienuutta lukuun ottamatta. Tuli suoraan sanottuna hirveä kotikuume. Jonkinlainen pikkuinen talo siististi sisustettuna tuollaisella rauhallisella alueella piinaa mun haaveissa mun aika kovasti. Mutta ehkä se siitä hälvenee, vielä ei ole kotirouvailun aika. Mutta toivon, että joskus saisin oman drama queen -kotini. Sellaisen, joka miellyttää juuri minun silmääni.

Auta mua, heiaheia!

25.7.14


Mä tuossa taannoin hehkutin, että nyt elämä lähtee uusille urille ja alan taas liikkumaan. Arvatkaa kuinka sitten kävikään. Enpäs niin kovin aktiivinen sitten ollutkaan. Eilen alkoi ärsyttää ihan toden teolla. Otti päähän, koska ihmiset, jotka ovat aiemmin luoneet sitä sosiaalista painetta, ovat jossain muualla. Ja mä tykkään ruuasta. Tämä yhdistelmä alkaa näkyä ja se sai mut eilen raivostumaan.

Joten. Eilen kun pääsin töistä, lähdin juoksu- ja kävelylenkille. Niin, eilen, 30 asteen helteessä. Voin kertoa, että olipahan mielenkiintoista. Loppumatka oli yhtä tuskaa ja kotiin päästyäni hengästytti niin paljon, että oli pakko juosta suoraan suihkun alle. Illalla kaveri houkutteli mut rannalle ja lämpimässä vedessä tuli pulikoitua ihan kivasti.

Pieni inspiraation lisääjä on urheilusuoritusten arkistointisivusto heiaheia. Söpölle sivustolle saa lisäillä värikkäitä palleroita aina kun on ollut urhea ja tehnyt jonkinlaisen urheilusuorituksen. Mä toivon, että saan tuon avulla pidettyä yllä edes jonkinlaista säännöllistä kuntoilua.

Ehkä se tästä. Vielä joskus ihan oikeasti.

Pakinoita vuosien varrelta osa 8

25.7.14

18. heinäkuuta 2012

Halutaan moderni idylli

KOKO ajan yhä polttelevammaksi käy maassamme keskustelu vastakkainastelusta maaseudun ja kaupunkien välillä.

Varmasti jo melko monen mielikuvissa maaseutu nähdään ränsistyneinä ja ahdasmielisinä peräkylinä kun taas kaupungit kukoistavina onnellisen elämän keskuksina.

HISTORIA on tarinoita ihmisten teoista. Nyt ollaan kriittisessä nivelkohdassa maamme historiaa, sillä näinä aikoina ratkaistaan, kuinka maaseudun käy. Vielä on mahdollista saada maaseutu pysymään elinvoimaisena, sillä ihmisiä yhä asuu pienillä paikkakunnilla ja palveluita järjestetään ainakin jollakin tavalla joka kunnassa.

Mutta jos nyt ei toimita, voi käydä niin, että kaupunkialueiden ulkopuolinen tila jää tulevaisuudessa pelkäksi raaka-aineiden ja elintarvikkeiden tuottomaaksi, jossa muutamat maanviljelijät suurtiloillaan valmistavat sapuskaa hypermarkettien hyllyille. Asuintalot tyhjenevät ja julkiset rakennukset ränsistyvät, petoeläimet ja kasvit valtaavat entiset kyläkeskukset, eikä niissä uskaltaudu käymään kuin menneiden aikojen eloa ihaileva eräihminen.

PYSYÄKSEEN elinvoimaisena pienempien kuntien ei kannata haluta muuttua kaupunkimaisiksi, mutta ei myöskään hyväksyä kohtaloaan hiljaisesta hiipumisesta.

Maaseudun kannattaa luottaa siihen, että sellaisenaan se on juuri hyvä asuinpaikka. Kun kaikki jo tällä hetkellä kunnissa olemassa oleva vain ehostettaisiin ja laitettaisiin hyvään kuntoon, ei muuta tarvittaisi.

Jos rahaa ilmestyisi jostain ja voitaisiin uudistaa asvaltit, huoltaa puistoja, tehdä kukkaistutuksia, täyttää kaikki olemassaolevat liikehuoneistot erilaisilla kaupoilla ja palveluilla, ylläpitää hyväkuntoisia ja turvallisia kouluja, palkata tarvittava määrä lääkäreitä ja terveydenhoitajia sekä luoda matkailijoille ja miksei paikkakuntalaisillekin erilaisia helposti lähestyttäviä luontoelämyksiä, niin moderni idylli olisi valmis. Miksi kukaan tahtoisi muuttaa pois paikasta, jossa on työtä, palvelut lähellä ja kaunista luontoa ympärillä?

SITÄ paitsi maaseudulla ihmiset vielä välittävät toisistaan, täällä ilma on raikasta, eikä jokaikistä maasta törröttävää laatikkoa ja tolppaa ole kauttaaltaan päällystetty graffiteilla. Maalla ihmiset eivät myöskään huku ruuhkiin tai lähiöiden yksinäiseen elämään.

Eikö siis pienempi kunta nykyaikaisella ja tyylikkäällä kyläkeskuksella varustettuna olisi täydellinen paikka asua?

Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta on oltava olemassa vaihtoehtoja niille, jotka vastaavat kysymykseen myönteisesti.

Juhlittu kandi

24.7.14



Viime viikonloppu oli yhtä juhlaa, sillä oli aika juhlistaa mun tutkintoa. Perjantai-iltana aloiteltiin kavereiden kanssa yhden ystävän kämpillä ja myöhäänhän siinä meni jo ensimmäisenä iltana. Lauantaina oli varsinainen juhlapäivä, jolloin pistettiin pöytä koreaksi ja kutsuttiin sukulaisia, naapureita ja ystäviä käymään.



Kollektiivinen meikkaushetki ennen juhlia.




Lahjoja tuli kielloista huolimatta ja ruokaa riitti. Me haluttiin järjestää mahdollisimman stressittömät juhlat niin järjestelyjen kuten vieraidenkin osalta, joten sanottiin kaikille, ettei lahjoja tarvitse tuoda ja hankittiin juhlaruoat valmiina. Panna cottia sen sijaan tehtiin itse. Päivän säätila oli melko hiostava ja ukkonen jyrisi, mutta onneksi se ei liikoja kuitenkaan haitannut.




Illalla oli aika päästä kavereiden (ja porukoiden) kanssa vauhtiin. Juotiin boolia, pelattiin korttia, syötiin vähän lisää ja käväistiin paikallisessa kuppilassa. Oli ihan mahti ilta. Nukkumaan pääsi lopulta joskus puoli neljän aikoihin.
 
Sunnuntaina käytiin kavereiden kanssa pizzalla auringon helottaessa niskaan suorastaan epäinhimillisesti. Päikkäreiden jälkeen kävi vielä vähän lisää vieraita ja syöppöily jatkui. Illalla käperryttiin Antin kanssa katsomaan True Bloodin neloskautta.

Olipahan viikonloppu. Jäi monia kivoja muistoja mieleen.

Se opettaa, joka ei osaa itse

22.7.14

Multa löytyy mielipiteitä ja ajatuksia ainakin joka toiseen törmäämääni asiaan. Osaan siis antaa neuvoja, siitä miten luodaan hyvä blogi. En tiedä, olenko omassani onnistunut, mutta tätä mieltä minä olen. Saa hyödyntää vapaasti.

Panosta ulkoasuun. 
Vaikka tekstisi ja kuvasi olisivat kuinka taidokkaita tahansa, ei niitä jaksa seurata, jos blogin yleisilme on sekava, tylsä tai persoonaton. Pienet kuvat eivät ole kivoja, eivätkä myöskään liian isot, koska niiden latautumiseen menee kauan aikaa. Pelkkä valkoinen tausta ei kiehdo, sellaisia löytyy monta muutakin.

Käytä aikaa. 
Toimiva blogi ei voi olla kuukauden välein päivittyvä pahoittelu siitä, kuinka on ollut kiirettä ja nyt ehtii pikaisesti heittää parit kännykkäkuvat. Onnistunut bloggaaminen vaatii aikaa - loppujen lopuksi melko paljon.



Arvosta lukijoitasi ja huomiota, jota saat. 
Bloggaajat voivat olla todella luovia, hauskoja ja kiinnostavia persoonia, mutta jos rivien välistä huokuu omahyväisyyttä ja lukijoiden aliarviointia, ei blogista jaksa innostua kovin pitkään.


Älä matki muita. 
Älä ota esimerkiksi jotakin toista blogia, jota alat matkimaan. Tee omaa juttuasi niin hyvin kuin osaat ja keksi luovia ja erilaisia postauksia. Sinua ei ole olemassa kuin yksi tässä maailmassa.




Luo blogipersoona. 
Älä peittele kasvojasi tai pelkästään listaa, mitä tuli ostettua. Ihmiset ovat kiinnostuneita sinusta, sinun mielipiteistäsi, sinun kokemuksistasi. Sinä olet se, jota lukijoille myyt. Älä esitä, vaan ole rohkeasti se, mitä olet.

Älä julkaise montaa kuvaa samasta kohteesta.
Lukija näkee yhdestä tai kahdestakin kuvasta, mistä asiasta on kyse. Eivät nettiselaajat ole niin kiinnostuneita jokaisen bloggaajaan päivittäisten asujen jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Rullaaminen on rasittavaa ja usein turhaakin, sillä tekstiä ei juuri löydy.



Älä ole liian nokkela. 
Kiva teksti pienillä koukuilla ja kiertoilmauksilla höystettynä on kivaa, mutta jos kaikki arkipäiväisimmätkin asiat täytyy kirjoittaa koukeroisesti ja aina niin kovin kekseliäästi, menee tekstiin maku.

Opettele oikeinkirjoitus. 
Vaikka olisit kuinka kaunis, tyylikäs ja hyvä valokuvaaja, et voi pitää onnistunutta blogia, jos peruskielioppi ei ole hanskassa. Blogi on kuvan ja tekstin yhdistelmä, molempien pitää toimia.



Älä selitä arkipäivisimmistä sattumuksista yksityiskohtaisesti. 
Meitä ei kiinnosta, millä jalalla nousit sängystä tai ketä kaveria näit ennen kuin tapasit sen toisen. Kirjoita päivistäsi kiinnostavasti.

Pidä lupauksesi.
Jos aiot toteuttaa postauksia, joita mainostat etukäteen, tee ne. On lukijan aliarvioimista luvata ensin sisältöä ja sitten jättää se julkaisematta.


Linkkasin postaukseeni muutaman esimerkkiblogin, joita olen lukenut, mutta joiden seuraamisen olen ajan saatossa lopettanut erinäisten syiden vuoksi. Luetteko itse näitä blogeja? Mitä muita epäkohtia mainioistakin blogeista teidän mielestänne löytyy?

Viikot 26-29

22.7.14

Heipä hei! Olipahan viikonloppu täällä päin! Kandintutkintoa tuli juhlittua oikein olan takaa. Siitä juttua on tulossa myöhemmin, jahka saan pikkuveljen tyttöystävän ottamat kuvat käsiini. Sitä ennen käydään läpi viimeiset neljä viikkoa instakuvien avustuksella.


 ❤ Töitä ja työautolla ajelua reissun jälkeisenä maanantaina.  Näin pitkästä aikaa paria kaveria.   Hahaa, pelattiin Munchkinia taas vaihteeksi.   Hyviä ja huonoja uutisia yliopistolta.  


  Rentoutumista HIMYMin parissa.  Tehtiin eräänä lauantaina äipän kanssa ruokaa.   Työkeikan jälkeen terassille tärisemään ja nauttimaan Asterixia.   Kesäteatteriesitys, jonka kävin äidin kanssa katsomassa, oli oikein nautittava.  


❤ Uudet korut käyttöön.   Terveellisen elämän alku osa en-pysy-enää-laskuissa. Heraproteiinipirtelöä.   Grillausta. Antti palasi.   Sairausloma alkoi ristikoilla.  


 Joensuun lyseon lukion piha, Miro ja festareiden alkutunnelmat.   Rannekkeet.   Uudet, likaiset kengät.   Antti ja hattu on erottamaton yhdistelmä.  
 

  Thai-vihannekset ja kana olivat yllättävän hyviä, vaikka itse teinkin.   Kandipippalot alkoivat perjantai-iltana. Menossa mukana oli monia ihania.  Lauantaina terassilla.   Sunnuntaiaamuna ihailin kukkasia. Ehkä oli vähän huono olo, mutta se ei haitannut. Viimeinenkin juhlapäivä oli ihana.  

Uusi kulta nimeltään Canon Speedlite 430 EX II

18.7.14


Hii, tiistaina mun kuvauskalustoni sai pientä täydennystä, kun kävin hakemassa Postiin tulleen NetAnttilan tilauksen. Paketista kuoriutui Canonin Speedlite 430 EX II -lisäsalama. Kaikki muut kameraperheen jäsenet on hankittu kesän 2011 aikana, joten voitte kuvitella, kuinka mieluinen tämä lisäys minulle oli.


Mitään järkevää sisäkuvattavaa ei vielä ole oikein ollut, mutta pakkohan tuon kanssa on pitänyt räpsiä kuvia ja katsoa, kuinka se toimii. On ihan hiton vaikeaa. Välillä kuvista tulee liian tummia, välillä ne tärähtää, useimmiten ne on ihan liian valottuneita. Hämmentyin siis hieman. Tuliko tehtyä ihan turha ostos. Osaanko alkuunkaan käyttää tällaista vekotinta? Onko tästä minulle hyötyä ollenkaan? Meniko 257 euroa hukkaan?


Mutta minä vain räpsin ja räpsin. Jotain kai kokeillessani sain ehkä sitten selville. Ainakin sen verran, että sain otettua nämä verrokkikuvat. Vasemman puoleinen kuva on siis otettu ilman salamaa ja oikeanpuoleinen salaman kanssa.


Tässä eron huomaa paljon selkeämmin. Vasemmanpuoleiseen ikkunasta heijastuva valo näkyy selkeämmin ja muutoin kuva on paljon tummempi. Lasikupin kirkkaus erottuu salamakuvassa paljon selkeämmin.

Kun katson tuota alempaa verrokkikuvaa, tulee minulle hyvä mieli. Ei tämä ollut turha ostos. On tuo oikeanpuoleinen kuva sen verran parempi.
Proudly designed by Mlekoshi playground