Pakinoita vuosien varrelta osa 2

30.5.14

Ei kun uutta pakinaa vaan tulemaan!

22. kesäkuuta 2011



On se ilmoja pidellyt!

SANOTAAN, että me suomalaiset emme oikein hallitse ”small talkia” eli sosiaalisia suhteita edistävää jutustelua vieraiden kanssa, emmekä ole brittien tapaan maailmankuuluja säästä puhumisen ansiosta, mutta kyllä me osaamme mielipiteemme kertoa ääneen ulkona vallitsevasta säätilasta — varsinkin, jos se ei miellytä.


MUUTAMA kuukausi sitten kärsimme ikuisuudelta tuntuvan ajan kolmenkymmenen asteen pakkasesta, joka pureutui luihin ja ytimiin.


Muisto siitä suli kuitenkin pois, kun Suomessa harvinaiset kesäkuiset helteet hivelivät ja aurinko antoi parastaan.


Jäätävä kylmyys ei kuitenkaan käynyt mielessäkään, vaan kuumuudesta alettiin valittaa kovaan ääneen. Ei saanut nukuttua, oli hiostavaa tai iho paloi. Kauan odoetetun kesän lämpö ei tuntunutkaan niin mukavalta.


Mutta eihän tuota lämpöä kovin kauan kestänytkään, kun kotoinen kylmyys ja sade yllättivät taas.


EIKÄ riitä, että keskusteltaisiin ainoastaan kyseisellä hetkellä vallitsevasta säätilasta. Täytyy tuijottaa säätiedotuksia televisiosta sekä lukea lehdestä ja mahdollisesti jopa internetistä tulevien vuorokausien sääennusteita jännäten millaista keliä on tulossa.


Kuinka paljon tulee olemaan sadetta, pilvisyyttä, lämpötilaa, tuulen nopeutta? Että osaa varautua oikein. Ennusteet täytyy toki käsitellä, ja voivotellaan jo etukäteen, jos arvioitu sää ei ole mieluinen. Jälkikäteen pitää myös muistaa analysoida sitä, kuinka hyvin ennustus kävi toteen.


ON kuitenkin tosiasia, että Suomessa on maantieteellisen sijainnin sekä ilmavirtausten ja matalapaineiden liikeiden vuoksi vaihteleva ilmasto, jonka vuoksi säätä on hankala ennustaa.


Välillä on meri-ilmaston ja välillä mannerilmaston piirteitä, kun lännessa on lähellä iso meri ja idässä laaja manner, joten sääennustukset eivät aina voi osua oikeaan. Täytyy vain yrittää kestää, vaikka ei ole varmaa tietoa siitä, millainen sää on puolentoista viikon päästä lauantaina.


Mutta se on varmaa, että pohjoisen sijainnin takia kuuma ei ole kovin pitkää aikaa vuodesta.


Kesäisin pitkään jatkuva helle ja kuumuus toki aiheuttaa hankaluuksia ja vaarallisia haittojakin, mutta eikö niistä harvoista lämpimistä hetkistä tulisi kuitenkin nauttia? Enemmän täällä kylmyydestä saa kärsiä.


SÄÄ on Suomessa arvaamaton, ja siihen on hankalaa varautua.


Vaikka sää ei aina meitä suosi, eikä ole haluamamme kaltainen, pitäisi olla iloinen siitä, että meillä on neljä vuodenaikaa. Onpahan ainakin vuodenajan mukaan kaksi erilaista lämpötilan ääripäätä, joista valittaa.

Firenze-fiiliksiä osa 2

30.5.14

Jatketaanpas Italia-seikkailujen raportoinnin merkeissä jälleen.

Päivä 3. perjantai 16.5.

Perjantaille meillä oli lippuvaraus Uffitzin taidemuseoon. Netistä Firenze-juttuja luettuani ja kaverini Ilonan neuvoja kuultuani päädyin siihen, että on hyvä varata museioihin liput etukäteen, sillä siten välttää tuntien jonot. Perjantaille oli meillä varattuna puolelle päivälle liput ja olihan se siistiä, kun ei tarvinnut asettua tuhottoman pitkän turistijonon hännille, vaan sai mennä suoraan nauttimaan vanhasta taiteesta.


Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset museioista, varsinkin taidegallerioista. Oikeastaan ne maalaukset ovat ihan älyttömän siistejä, suuria klassikoita, mestareiden teoksia vuosisatojen takaa ja sitten ne näkee oman nenän edessä ihka aitoina. Toisaalta ne kaikki näyttää samalta, eikä niistä juurikaan saa irti, kun ei ole sen syvällisempää taidehistoriallista tuntemusta. Joten mielessä saattaa käydä ajatus, että mitä saa irti siitä, että kävelee tuntikausia taululta toiselle. Erityisen tunnetut maalaukset kuitenkin ovat kuitenkin aivan erityisellä tavalla mielenkiintoisia, joten se oli aika hieno hetki, kun näin Botticellin Venuksen syntymän livenä. Eli kyllä sitä vaan kaipaa annoksen kulttuuria, jos noinkin kauas lähtee tuollaisten hienojen töiden lähettyville.


Museossa tuli nälkä. Mentiin johonkin aika perusmättöpaikkaan ja tilattiin pasta-annokset. Kahdeksan euroa, eikä maha edes täyttynyt. Hyvää tryffelikastikkeinen pasta kyllä oli, mutta ei voi ravintolaa kovin kovasti kehua, jos jää käynnin jälkeen nälkä. Tilattiin sitten jälkkäriksi yhteinen panna cotta. Se kyllä suorastaan suli suuhun suklaakastikkeineen. Ja puoli litraa viiniä maksoi kuusi euroa. What the heck? No se on Italia.


Ravintolan jälkeen kävelimme pienessä hiprakssa Pylonesiin, josta älysöpöjen tavaroiden keskeltä ostimme pullonavaajan. Tyylikkäästi kun jätimme kyseisen oleellisen välineen Suomeen. Ostin myös kuppikakkuavaimenperän, koska pitihän sieltä nyt jotain söpöä ostaa mukaanvietäväksi. Pylonesista menimme ruokakaupan kautta Duomolle piknikille ja juomaan lisää viiniä. Seurasimme puluja, kuuntelimme katusoittajaorkesteria ja nautimme herkkuja. Siinä kelpasi olla. Pienen piknikin jälkeen suuntasimme ostamaan aitoa italialaista jäätelöä, gelatoa. Oli maukasta, saatiin vielä ihmeelliset vohvelikeksit pallojen päälle. Maistui.



Päivä 4. lauantai 17.5.

Lauantaina ei auttanut nukkua pitkään, sillä meillä oli lippuvaraukset Accademian museoon puoli kymmeneksi. Sinne sitten taapersimme aamulla ihmettelemään lisää renessanssitaidetta. Accademia oli pienoinen pettymys. Ainoa oikeasti näkemisen arvoinen asia oli Daavid-patsas, joka sitten olikin komea ja näkemisen arvoinen veistos. Muuten galleria koostui patsaista otetuista valokuvista, hämäristä pääpatsaista ja muutamista hassuista vanhoista tauluista. David piti nähdä, mutta muuten Accademian olisi voinut jättää väliin. 


Lauantaina museon jälkeen lähdimme käymään joen toisella puolella. Kävelimme auringossa ja katselimme ympärillemme. Ylitimme sillan ja olimme ihan eri puolella Firenzeä. Mä olin fiksuna tyttönä laittanut jalkaani pikkuruiset farkkushortsit, jotka alkoivat kävellessä hiertää ikävästi, joten ei auttanut muuta kuin käydä ostamassa väljemmät ja mukavammat vaatteet. Niissäpä minä sitten viihdyin koko loppuloman ajan, sen verran mukavia olivat.


Joen toisella puolella ei ollut mitään ihmeempiä. Nähtyä tuli Piazzo Pitti, palatsin edessä oleva aukio sekä joku pikkukahvila, jonka vessaan oli pakko päästä ja sen ansiosta pakko, siis ihan pakko ostaa pullo Coronaa. (Corona on ainoa olut, jota suostun silloin tällöin juomaan. Italiassa se ainakin maistui minulle.)


Piknikki oli mukava ajanviete kävelyn jälkeen, joten suuntasimme jälleen kerran puistoon hostellimme lähettyvillä. Söimme muffinsseja, joimme siideriä sitruunalikööriä, jota oli sitten ihan pakko ostaa. Se ei vain kyllä kovin maukasta ollut, joten toin melkein täyden pullon Suomeen. Saa nähdä milloin saan sen juotua. Ehkä sen jonain kesäiltana kivennäisveden kanssa hörppäisee. Piknikin jälkeen menimme takaisin hostellille ja Antti meinasi olla jo ihan uuvahtanut. Minä satuin olemaan sen verran energisellä tuulella, että lopulta pakotin Antin lähtemään kanssani päämäärättömälle bussiretkelle. Miksikö? No siksi, että lippu paikallisbussiin on hieman halvempi kuin turistibussiin ja yhtä lailla näkee kaupungin maisemia. Toiseksi kaiken uuden kokeileminen on kivaa ja salaa mä toivoin, että me oltaisiin eksytty, jotta olisi päästy pienelle seikkailulle. Tai no en mä ihan tosissani sitä eksymistä kaivannut, mutta pieni seikkailu oli tervetullut.


Lopulta sitten hypättin bussiin numero 17 ja käytiin pienellä ajelulla. Bussi pysähtyi uhkaavasti, joten meitä jännitti, pääsemmekö päätepysäkiltä takaisin keskustaan, mutta onneksi kaikki päättyi onnellisesti ja pääsimme turvallisesti hostellille. Ehkä se oli juuri sopivanlainen pieni seikkailu.

Pakinoita vuosien varrelta osa 1

28.5.14

Moi töistä! Olen tuhma ja datailen, mutta käytetään nyt vaikka virallinen kahvitauko sitten tähän. Olen siis tällä hetkellä neljättä kesää Pihtiputaan ja Kinnulan paikallislehdessä kesätoimittajana eli aloitin nämä hommat toukokuun lopulla kolme vuotta sitten, kesällä 2011. Yleisön pyynnöstä aion pitkin kesää julkaista Päästä vedettyä -palstalla kirjoittamiani pakinoita. Lähdetään liikkeelle ihka ensimmäisestä.


1. kesäkuuta 2011

Onnea ja kiireistä kevättä!

MONELLA nuorella on aihetta juhlaan kesäkuun alussa, kun saa laittaa valkolakin päähän. Usean vuoden rankan opiskelun jälkeen lukiolainen saa hetken aikaa paistatella huomion keskipisteenä ja ottaa onnitteluja vastaan.

Mutta kun yhdestä urakasta on selvitty, on seuraava päänvaiva odottamassa. Mitähän tekisi ensi syksynä? Opiskelemaan vai töihin? Vaihtoehtoja löytyy paljon, eikä päätöksen tekeminen ole helppoa.

NUORTEN pitäisi nykyisin siirtyä mahdollisimman nopeasti työelämään, mutta ilman asianmukaista koulutusta työtä ei heru.

Kaikilla ei ole selkeitä suunnitelmia tulevaisuuden suhteen, ja kolmen vuoden lisäaika on nyt käytetty. Jos lukiolainen haluaa jatkaa opiskelujaan ja pyytää apua ammatinvalintaan, saa hän yleensä kasan oppaita ja esitteitä sekä listan internet-osoitteita. ”Voit itse etsiä tietoa haluamastasi alasta. Netistä löytyy paljon tietoa.”

Varmasti. Mutta entä jos ei ole aavistustakaan, mikä tulevaisuudessa olisi se oma juttu, ja tarvitsisi neuvoa ja kannustusta? Ei auta muu kuin mennä siis koneelle ja nettiä selaamaan.

LISTA eri koulutusmahdollisuuksista on valtava, ja itselle sopivan alan valinta on hankalaa. Kun mieleinen koulutuspaikka ja linja on löytynyt, alkaa pohtiminen, kuinka päästä sisään. Jokaisessa oppilaitoksessa vaaditaan erilaisia asioita sisäänpääsemiseksi. Koulujen usein melko sekavat sivustot ovat täynnä kirjoitustulosten pistetaulukoita, pääsykoemateriaaleja ja päivämääriä soveltuvuuskokeisiin. Niistä pitäisi osata laskea tai arvailla, millaiset mahdollisuudet kuhunkin kouluun on päästä sisään.

Vähän pitäisi miettiä asiaa myös pidemmällä tähtäimellä. Kuinka hyvin alan koulutuksella saa töitä tulevaisuudessa ja onhan ammatti sellainen, jonka parissa jaksaa työskennellä eläkeikään asti? Vähemmästäkin menee sekaisin.

VAIKKA ala on valittu ja haku tehty, ei asia suinkaan ole vielä sillä selvä. Parhaassa tapauksessa saattaa pänttääminen alkaa jälleen, kun täytyy valmistautua pääsykokeita varten. Sitten täytyy matkustaa ympäri Suomea esittelemässä, kuinka sopiva on kyseiselle alalle tai miten hyvin pääsykoemateriaali on sisäistetty. Ettei kirjoituskeväästä vain pääsisi liian helpolla.

Kesätyöpaikkakin olisi hyvä olla, joten täytyy rustailla CV:tä, lähettää hakemuksia ja jännätä löytyykö työtä. Jos on onnekas ja työpaikka löytyy, on tiedossa työntäyteinen kesä. Kuulemma pitäisi joskus rentoutuakin?

Sitä ehtii myöhemminkin. Täytyy takoa, kun rauta on kuumaa. Onneksi sentään viikonloput on keksitty.

Firenze-fiiliksiä osa 1

27.5.14

Huhhuh. Mitenkään muuten minä en tätä tekstiäni osaa aloittaa. Elämä on ollut sellaista haipakkaa niin pitkään, etten oikeastaan edes muista milloin minulla oli niin rentoa ja tylsää, että olisin viettänyt aikaa tietokoneella vapaa-aikanani. Siitä on hetken aikaa. Mutta nyt on sellainen hetki. (Vaikka varmaan pitäisi lukea pääsykokeisiin tai tehdä ennakkotehtäviä tai ties mitä, mutta ihan sama...) Nyt aion uppoutua internetin ihmeelliseen maailmaan: kuuntelen musiikkia, muokkailen kuvia ja kirjoitan. Ja vieläpä kirjoitan mitä itse haluan; en kandia, esseetä tai lehtijuttua.

Aloitin siis työt eilen. Kesän työrupeama alkoi tyylikkäästi kymmenen ja puolen tunnin päivällä. Ettei vain liian helpolla pääsisi. Töissä on kiirettä, sillä ensi viikolla ilmestyy kesälehti ja tehtävänä on normaalin kuudentoista sivun sijaan kolmekymmentäkaksisivuinen paketti. Normaalin toimituspäivän jälkeen kävin paikallisen kesäteatterin harjoituksissa juttukeikalla. Täytyy myöntää, ettei se kyllä ollut kovinkaan rankkaa, sillä ihmiset juttelivat innokkaasti mun kanssa ja esitys oli hyvä, joten nautin sen seuraamisesta.

Lisäksi hyvästelin eilen poikaystäväni yli kuukaudeksi, sillä hän on lähdössä reissuun toiselle puolelle maailmaa. Lievästi sanottuna outo fiilis, kun koko loppukevään ollaan nähty oikeastaan joka päivä ja vietetty yhdessä päiväkausia pääsiäisenä ja vappuna sekä tietysti eräällä ihanalla reissulla, josta kerron pian lisää. Eilen se tosiaan lähti ja seuraavan kerran nähdään heinäkuun alussa. WhatsApp tulee todennäköisesti olemaan kovassa käytössä. On pelottanut etukäteen kovastikin, mutta ehkä tästä selvitään. Oikeastaan on siis hyvä, että on paljon töitä, niin ei ehdi turhia ikävöimään.

Opiskelurintamalla menee melko hyvin, sillä jos kaikki viimeisetkin jutut hoituu hyvin eli viimeisestä kurssista tulee arvosanan hyvissä ajoin ja eräästä kurssista saa oikean määrän opintopisteitä, niin minusta pitäisi tulla humanististen tieteiden kandidaatti. Aikamoista. En nuolaise ennen kuin tipahtaa, mutta kyllä alkaa aika hyvä fiilis olla. Kandistakin tuli arvosana ja se on parempi kuin mitä viime syksynä uskalsin odottaakaan. Ehkä on siis aihettakin olla hieman tyytyväinen.

Viimein pääsen aiheeseen, josta bloggaaminen on poltellut mielessä jo pitkään, mutta sopivaa aikaa kirjoittelulle ei vain ole ollut. Mutta nyt! Italia. Firenze. Aurinko. Sitruunapuut. Viini. Jäätelö. Pizza. Kadut. Renessanssitaulut.

Palataan ajassa miltei kaksi viikkoa taaksepäin.


Päivä 1. Keskiviikko 14.5.

Lähtöpäivän aamuna nukutti ja väsytti. Ei oltu kovin innokkaan näköisiä matkaan lähtijöitä, kun toljotettiin tietä Kortepohjan bussipysäkillä. Matkattiin bussilla Helsinki-Vantaalle ja maattiin takapenkillä minä tabletista blogipostauksia ja Antti kirjaa lukien. Lahdessa oli vaihto ja haettiin Italiano-ravintolasta pizzat naureskellen, ettei meidän olisi tarvinnutkaan lähteä Lahtea pidemmälle. Helsinki-Vantaalla mä nukuin tyylikkäästi penkillä, minkä jälkeen oli huomattavasti pirteämpi olo ja odotus alkoi olla piinallisempaa. Münchenissä oli pikainen vaihto, kun ensimmäinen kone oli myöhässä ja toiselle piti juosta hullua kyytiä. Mä meinasin uuvahtaa, mutta niin sitä vain Firenzeen menevään pikkupurkkiin päästiin viimein.


Noin kahdentoista aikaan oltiin viimein perillä. Mun laukku sen sijaan köllötti Saksassa. Pienoiset väsymyskiroilut ja puhumaan lentokenttävirkailijalle. Täytettiin lappuun hostellin tiedot ja meille sanottiin, että laukku tuotaisiin sinne seuraavana päivänä. Kun tästä oli selvitty ja hyväksytty se tosiasia, että ensimmäisenä yönä laukkua ei ole, pimeä Firenze alkoi vaikuttaa lämpimältä ja kiehtovalta. Busseja ei kulkenut enää keskustaan, joten jouduttiin kulkemaan taksilla. Onneksi hintaa tuli vain 25 euroa ja päästiin tavaroinemme hostellin ovelle asti. Hostellilla tuli pienoinen järkytys vastaan: hostelliemäntä ei osaa englantia. Siinä sitten jotenkin elekielellä ja italialla ja englannilla yritettiin saada asiat hoidetuksi.



Päivä 2. Torstai 15.5.

Heräsimme ensimmäiseen Firenze-päivään ja avasin huoneen ikkunaan. Sisälle tulvahti lämpöä ja valoa ja näimme pihallemme, joka oli aivan älyttömän ihana pieni puutarha. Ihastelin sen kukkia aika lailla innoissani ja Antti nauroi minulle. Ensimmäiselle päivälle ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa, vaan tavoitteena oli kävellä ympäri kaupunkia ja tutustua siihen. Kadut olivat kapeita, autot kaahasivat hullun lailla, jalkakäytävillä ei mahtunut kävelemään vierekkäin, aurinko paistoi, kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Ensimmäisenä uskaltauduimme kauppahalliin. Siellä oli myynnissä paljon vihanneksia, lihaa ja alkoholia. (Ihastuin Lemonance-sitruunalikööripulloihin.) Hankittiin toki kahden euron viinipullo.


Aika kului mukavasti kävellessä ja paikkoihin tutustuessa. Sitten piti etsiä ruokakauppa. Jouduimme toteamaan, että italialaiset eivät ilmeisesti laita itse ruokaa, sillä kauppoja ei juurikaan ollut. Ja jos oli, ne olivat pieniä ja hinnat turhan korkeita. Lopulta löysimme jonkin sortin putiikin ja sieltä haimme ruokaa, jota nautimme omassa pienessä puutarhassamme.


Koska mulla ei ollut oma matkalaukku käden ulottuvilla ja sateisessa Suomessa oli lähtöpäivänä kiva pukeutua mustavalkoiseen T-paitaan ja mustiin farkkuihin, oli mulla hieman tuskaista helteisessä Toscanassa. Hikoileminen ei huvittanut päiväisen kävelyreissun jälkeen enää niin kovin, joten kun puutarhan jälkeen oli piknikin aika, laitoin päälle Antin paidan ja shortsit. Ihan hyvin kelpasivat, eikä ollut enää liian kuuma.


Puistossa ihmiset ulkoiluttivat koiriaan, lapset nauttivat karusellin kyydistä, pojat potkivat palloaan ja me joukosta erottuvat suomalaiset levitimme pyyhkeet nurmelle ja aloimme syömään. Nautimme sipsejä, pistaasipähkinöitä, suklaakeksejä, siideriä, olutta ja luonnottoman isoja mansikoita. Ilmeisesti Italiassa piknik-kulttuuri ei ole kovin yleistä. Tai ehkä vielä oli liian kylmä siihen. Kanssaihmiset kun illan tullen alkoivat kääriytyä neuletakkeihin meidän istuskellessa tyytyväisinä kesätamineissa. Muutaman tunnin puistoilun jälkeen me hihittelimme hostellille päin auringonlaskuun, josta yritin ottaa hyvää kuvaa - siinä onnistumatta.

Kivoja uutukaisia

11.5.14

Pitkään aikaan ei ole tullut blogin puolella esiteltyä uusia hankintoja, joten onhan se jo aikakin. Kaikki eivät enää uuden uutukaisia ole, mutta kivoja juttuja kaikki yhtä lailla!


Tämä on ehkä kaunein näkemäni laukku ikinä. Kun jonain alkukevään iltana opiskelupäivän päätteeksi mentiin kämppiksen kanssa pyörimään keskustaan ja näin rullaportaisiin asti asusteliike Plicon hyllyllä kysiesen sinisen laukun, mut oli samantien myyty. Menin innoissani katsomaan tuota ihmetystä ja niinhän myyjän ja kämppiksen yllyttämänä ostin tuon uniikkikappaleen kolmenkympin hintaan. Ja olen erittäin tyytyväinen.


Tämä on ehdottomasti vuoden paras ostos. Uusi puhelin, jossa on Android eli toisin sanoen mullakin on viimein INSTAGRAM. Haaveilin uudesta installisesta puhelimesta pitkään, mutta kun Lumia toimi, en raaskinut ostaa uutta puhelinta. Sitten kun Lumiasta lakkasi äänet kuulumasta eli soittaminen muuttui yksinpuheluksi, oli lupa hommata uusi. Gigantista sitten valikoitui tämä Huawei. Olen ollut ihan haltioissani tästä. Varoituksen sana siis, jatkossa täälläkin tulee näkymään Insta-kuvia!


Eilen seikkailtiin äipän kanssa keskustassa ja mami meni ale-kylttien perässä Top-Sportille. Sieltä sitten lähti molemmile matkaan seitsemän euron tennarit, äipälle mustat ja mulle pinkit. En vielä tiedä tykkäänkö noista neonkeltaisista nauhoista vai en. Ainakin ne on pirtsakan väriset kesää varten. Ehkä mä opin tykkäämään niistä ja pukeuden kesällä muutenkin hieman värikkäämmin. :)

Mamien päivä

11.5.14

Viime viikon perjantaina mun piti olla Tampereen reissun jälkeen super-aktiivinen opiskelija ja tehdä hirveetä kyytiä englannin tehtäviä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Aurinko paistoi ja menin Miron kanssa syömään Aimoon. (Kävin siellä ensimmäistä kertaa - oli herkullista ruokaa.) Sen jälkeen lähdettiin ystäväiseni kanssa keskustassa käväisemään. Se ei ihan käväisyksi jäänyt, sillä Anttilan äitienpäivälahjapöytä sai meidät tajuamaan, että mameille pitäisi olla lahjat. Sitten lähdettiin metsästämään täydellisiä lahoja äideille. Sokokseltahan ne viimein löytyivät. Vaativan kaksikon piti tehdä kortti itse, joten käytiin Palokassa askarteluliikeessä ja hommattiin tarvittava välineistö. Ja ruokaa ja simaa.


Takkutukka tässä juo simaa moi.


Miro on aina Miro.


Yhdessä korttien tekeminen oli hauskaa puuhaa. Askartelua kun ei nykyään liian usein tule harrastettua, niin oli mukavaa vaihtelua. Itse tehty kortti kun on paljon tunteikkaampi ja arvokkaampi kuin kaupan valmisläpyskä.


Siinä valmiit lahjat ja kortit. Toivottavasti äidit tykkää. Tänäänhän se äitien suuri päivä on. (Mun äiti alkaa tällä hetkellä siivoamaan mun kämppää mun apuna eli todella äitimäistä puuhaa. :D) Pitää käydä ravintolassa illalla sen kanssa, niin jotain juhlallistakin saadaan tähän päivään. :) Ihanaa päivää kaikille äideille!

Vappujuhlinnat

11.5.14

Tampeen reissu ei tällä kertaa päättynyt Suskin kanssa vietettyyn aikaan, vaan Antin kanssa suuntasimme nokkamme TTY:n teekkarikylään A:n kaverin sohvalle. Kandikin valmistui tuona eräänä hieman pilvisenä maanantaina, jolloin valloitimme teekkarikämpän sohvan. Krista tietysti halusi juhlistaa sekä kandia että vappua.


Muru sitten osti innokkaasti kandinsa valmistumista hehkuttaneelle Kristalle pullon. Aika maukas lahja, sanoisin.


Maukas oli myös ateria, jonka kävimme tiistaina syömässä Speak Easyssa, nammm, kunnon siipiä pitkästä aikaa.


Vappuaattona kohteena oli Koskenranta ja mukana oli parit pullot.


 Jokusella muullakin oli samanlaiset aatokset vappuaaton illanviettotavasta.


Tämä kauniimpaakin kauniimpi järkkäri-selfie on otettu Napolin vessassa. Antti suositteli meille paikkaa, jossa on tarjolla oli yli sataa erilaista pizzaa. Eikä siellä tarvinnut pettyä. Ottamani munakoiso-pizza oli taivaallista.


Loppuillasta pitkien seikkailujen jälkeen päädyimme tutun porukan kanssa Public Corneriin, jossa hilluttiin vappuaaton viimeiset hetket. Valkoinen käppi päässä ihanien ihmisten ympäröimänä oli helppo hymyillä. Voin sanoa, että tänä vuonna vappu oli erityisen onnistunut, seuraavana aamuna kun ei edes sattunut tukkaan. Tampereen seikkailuista jäi hyvä mieli ja ihania muistoja.

Smoothieita ja siltoja

11.5.14

Suskin kanssa on aina kiva tehdä pieniä ruokakokeiluja. Erään aamun drinkki oli varsinainen vitamiinipommi - greippi-punaherukkasmoothie. Nannaa oli.


Toinen kokeilu oli mango-mustikka-suklaa-maitorahkasmoothie. Tällöin tuli ostettua ensimmäistä kertaa elämässä mango. Se oli vähän hassu hedelmä. Ja aika mauton, sillä mustikat maistuivat melko voimakkaasti. Mutta hyvää oli ja pohjalla olleet suklaapalat sai kiitosta.


Viimeinen päivä Suskin kanssa - mä sain kandin kirjoitettua loppuun ja sitten lähdettiin Tampereen keskustaan kuvailemaan.


Rakkauslukkosilta - check.


On se Tampereen keskusta vaan niin ainutlaatuinen tunnelmaltaan. Vanhat rakennukset ja koski - mä ainakin olen aina ihan myyty, Toistaiseksi osoite pysyy Jyväskylässä, mutta jos mä jonnekin Suomessa muuttaisin, niin se olisi ehdottomasti Tampere. Kiitän vielä näin blogin kautta Suskia ihanista päivistä, jotka oli vaihtelua mun arkeen ja niin tarpeellisia. Ehkä niiden avulla jaksoikin painaa tämän viimeisen viikon niin hullua kyytiä.

Kohteena Näsinpuisto

10.5.14

Hirveä ahdistusstressipaniikki. Haluaisin valmistua kandiksi eli saada kaikki kurssit valmiiksi ennen ensi viikon keskiviikkoa, sillä silloin tapahtuu eräs erittäin odotettu ja ihana asia. Minä ja murunen hypätään lentokoneeseen, joka vie Münchenin kautta Firenzeen. Ai että, ei malttaisi odottaa enää ollenkaan!

Tekemistä on siis ollut. Olen tällä viikolla lukenut kirjan, ollut lukupiirissä, psykan luennolla, tehnyt opponoinnin ja lukenut kaksi muuta kandia, lukenut psykaa ja kirjoittanut 12-sivuisen esseen lastenkulttuurin tutkimuksesta. Vaikka Tampereen kauniit kuvat ovatkin houkutelleet kovasti, ovat edellä mainitut aktiviteetit puristaneet mehut minusta aika tehokkaasti. Niiden ohella kun olen lisäksi yrittänyt jonkin sortin sosiaalista elämääkin pitää pystyssä.

Mutta tässä näitä kaunokaisia on. Suski on kyllä ihan parasta kuvausseuraa, jälki on aina yhtä miellyttävää.


Tämän kertainen kuvauskohde on Näsinpuisto. Naurattaa ajatella koko paikkaa, sillä ensimmäisenä Tampereen päivänämme yritimme Antin ja Suskin kanssa ajaa Pyynikiltä kyseiseen paikkaan. Vaikka auton kyydissä oli yksi paikallinen ja kaksi kaupunkia melko hyvin tietävää ihmistä, ajelua kertyi muutamahko kilometri, mutta silti ei paikalle päästy. Aina tuli vastaan yksisuuntaisia, jotka veivät väärään suuntaan. Lopulta oltiin aika lähellä, mutta puistosta meidät erotti puro. Hauskaa meillä ainakin ajaessa ja sekoillessa oli. Kuvat vain jäivät sillä kertaa ottamatta.


Onneksi päästiin sunnuntaina perille asti, kun Suski oli ratissa ja reitti tuttu. On se kyllä hieno paikka. Huonoa oli ainoastaan se, että meidän kuvausrekvisiittana pariin otteeseen toiminut kartanorakennus oli remontin kynsissä, joten jäi prinsessakuvat ottamatta. Akkukin loppui jossain vaiheessa, mutta kyllähän me kuvattua saatiin.


Proudly designed by Mlekoshi playground