Karpalomehupäivä

Tiedättekö sen, kun joku päivä, hetki tai ilta on sellainen, jollaiseksi ei sitä kalenteriin suunnitellut ja se sitten jää mieleen niin, että siitä kertoillaan juttuja myöhemmin. Eilinen ilta oli sellainen.  Päivä meni ihan normaalisti kandiseminaarissa ja tenttiin lukiessa. Sen jälkeen taitettiin ainejärjestölehteä. Siinä illasta sitten alkoi alavatsassa tuntua kummalta. Yritinpä olla välittämättä siitä, kun oli edessä kuoroharkat ja kaveri odotti. Kuoroon menin kivusta huolimatta. Sitten äänenavausta tehdessä rupesi silmissä sumenemaan. Mä en ole ikinä pyörtynyt, mutta tuolta ihmisestä varmaan tuntuu kun se on lähellä. Onneksi kaveri oli vieressä ja se huolehti minusta. Vei kotiin ja laittoi kämppiksen kanssa ruokaa. Mutta kipu vain yltyi, joten tilattiin taksi. Päivystyksessä menikin sitten yhteensä neljä tuntia. Otettiin verensokeria, verikokeita ja muita näytteitä. Kaveri lähti, mutta myöhemmin murunen tuli istumaan sängyn vierelle ja katsomaan kun mä ähkin lääkepöllyissä. Vaikka oli hirveä olo, en ollut kuitenkaan kovin onneton, kun oli ympärillä ihmisiä, jotka piti huolta.

Tänäänkin on ollut vähän pöhlö olo. Tentissä sain sentään käytyä, mutta nyt vain huolettaa hirveästi se, mitä huomenna pitäisi tehdä ja se, jaksaako niitä juttuja tehdä. Äh, voisipa joskus olla huolehtimatta niin paljon.